sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Kädentaidot-messut takana

Paljon oli nähtävää ja kokeiltavaa. Tänä vuonna IN juttu taisi olla helmikorutyöt, niihin myytiin tarvikkeita todella monella osastolla. Tilda-kankaita löytyi myös muutamasta paikasta. Ja lankoja tietysti.

Tänään oli Novitalla jo poistomyyntiä, kuten aiemminkin sunnuntaisin. Sieltä minulle ei kyllä tarttunut yhtään lankaa matkaan. Näin sellaista vaalea-musta-kirjavaa 7 Veljestä, mutta kun pääsin ostoksille asti, jäljellä oli vain Jättiraitaa sinisenä. Se ei iskenyt, vaikka nätit villasukat olen siitä jo yhdet tehnyt. Sen sijaan he myivät vanhoja Novitan lehtiä 1 e/kpl ja niitä tarttuikin matkaani kaksi tämän vuoden ensimmäistä numeroa, kolmannen eli syksyn, ostin jo aikaisemmin paikallisesta sittarista puoleen hintaan. Sen verran ehdin selata kevät-numeroa, että siinä olisi kaipaamani hihattimen ohje.

Lankaa tarttui kaksi kerää kirjavaa Fabelia tyttömäisissä väreissä ja pari kerää yksiväristä Austermann Steppiä. Vironvillaa katselin vähän sillä silmällä, mutta tarjolla ei ollut mieleisiäni värejä.

Onnistuin pitämään itselleni tekemän lupauksen, enkä tilannut Käsityö-lehteä tänä vuonna. Tähän asti olen sen aina messuilta tilannut ja sitten lopettanut kestotilauksen maksettuun kauteen ja tilannut uudelleen. Mutta viimeisenä vuosina siinä on ollut varsin vähän minua kiinnostavaa, joten välivuosi tehnee hyvää.

Kanava-/ristipistotyöosastolla houkutti hevosaiheiset kuvat paljon, mutta en nyt ainakaan vielä itselleni sellaista hankkinut. Yksi sellainen siis mukaani tarttui tuolle Pienelle virkkaajalle, aika helppotekoinen toivottavasti.
Päivän koko ostettu saalis. Kuvasta puuttuu pari ilmaislehteä/-kuvastoa.

3 kommenttia:

  1. Ah, sinulla on vahva isehillintä! Itse sorruin pariinkin lehtitilaukseen... ;o)

    VastaaPoista
  2. En ole ollut mitenkään tyytyväinen Käsityö-lehden uudistukseen alkuvuonna ja tosiaan noita lehtiä on jo hyllyssä yli 10 vuosikertaa.

    VastaaPoista

Jätä toki sananen minulle.