lauantai 27. helmikuuta 2010

Sukkia, sukkia

Tai no yksi pari vain. Minun piti tehdä näihin alunperin tiimalasikantapää ihan vaihtelun vuoksi, sillä en ole sellaista koskaan tehnyt. Mutta sitten pelkäsin langan loppuvan kesken ja teinkin näistä kärjestä aloitetut sukat. Ja kahta uutta juttua taas en yksiin sukkiin halunnut tehdä, joten näissä on ihan perinteinen kantapää, tosin vahvistamattomana. Aloitin heti perään toiset sukat, joista toisessa on jo tuo tiimalasikantapää tehtynä. Tässä siis sukat onnellisen omistajan jaloissa kuvattuna. Niissäkään ei ole raitoja tasattu millään lailla. Jalan päälle tein kaksi joustinneuleraitaa (2n, 2* (2o, 2n)). Molempiin oikeisiin tein yhden silmukan palmikon suunnilleen joka 5. kerros. Näin erottuvat myös sukkaparit helposti toisistaan, ja nuorempikin tunnistaa omansa.
Malli: Kärjestä aloitettu villasukka koko 26
Lanka: Novita Nalle Ruusu, kului. 34 g
Sukkapuikot: 3 mm
 
Turhaan kyllä pelkäsin langan loppuvan kesken.Tuossa Nallen kerässä oli lankaan vain 98 g, mutta siitäkin jäi yli 10 g näistä kaksista villasukista. Kummasti koon 26 villasukkiin meni peräti 20 g vähemmän lankaan kuin koon 32 kapeisiin villasukkiin.

1 kommentti:

Jätä toki sananen minulle.