lauantai 16. lokakuuta 2010

Junasukat

Tuli tässä viikolla kutsu pienen pojan synttäreille. Varsinaisen lahjan pojalle kävimme kyllä hakemassa ihan kaupasta, mutta sitten tuli mieleeni, että kyllähän tässä joutaisi sukatkin neulomaan. Vaikka ei nyt ole kyse ihan vastasyntyneestä, niin ajattelin junasukkien olevan vielä toimiva malli. Niinpä laitoin ensimmäisen sukan liki samantein puikoille ja neuloinkin se heti samana päivänä. Toiseen sukkaan meni vähän toista päivää, koska oli vilkkaampia päiviä. Mutta hyvin nuo ehtivät valmiiksi. Lankana käytin Nallen Kieloa, jota oli jäänyt toisista lasten sukista.
Malli:Junasukat eli Tuulan sukat, koko n. 22-24
Lanka: Novita Nalle Kielo, kului. 41 g
Sukkapuikot: 3 mm 
Neulottu: 13.-15.10.2010

1 kommentti:

Jätä toki sananen minulle.