keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Hei se toimii sittenkin

Vihdoinkin tuo kuvan siirto toimii bloggeriin. En tiedä, onko vika ollut minun koneessani vai bloggerissa. Buuttailin konettanikin useamman kerran ilman muutosta, mutta nyt se lähti pelittämään.

Tämän jäälyhdyn teimme jo ennen joulua. Olemme ennen värjänneet maitotölkkitiiliä karamellivärillä, vanhoilla jämäväreillä, joista olen halunnut päästä eroon. Mutta nämä raejuustorasiatiilet on värjätty ihan vesiväreillä. Aika värikästä päivänvalossa.


Ja tältä se näyttää iltavalossa kynttilällä.

Poikkesin Lankamaailmassa samalla, kun hain vuorikangasta ja nappeja takkiini Eurokankaasta. Eihän sieltä lanka- ym. alesta voinut tyhjin käsin lähteä. Niitä ja sittarin lankaostoksia esittelen myöhemmin, mutta mukaani tarttui yksi ristopistotyökin. En olekaan niitä vähään aikaan tehnyt. Maanantaina aloitin tyhjältä kankaalta ja illalla kankaalla oli jo jotain ja tiistain jälkeen vähän enemmän. Aihetta en vielä paljasta.

1 kommentti:

  1. Mitähän sieltä pistelystä nyt lähtee taas tulemaan?! Pistelyt on aina yhtä kiehtovia, kun kuva alkaa muotoutua hiljalleen.
    Kiva jäälyhty teilläkin!

    VastaaPoista

Jätä toki sananen minulle.