perjantai 1. helmikuuta 2013

Pientä inventaariota - UUSIKSI


Tuli pieniä teknisiä ongelmia edellisen postauksen kanssa ja jouduin sen poistamaan, joten tässä uudelleen. Kiitoksia kommentistasi edelliseen postaukseen Enkulin käsityöt.

Täytyi oikein purkaa puikkokassia ja tutkia, mitä kaikkia tekemisen apuvälineitä sitä omistaa. Osa on itsehankittuja, mutta on tuossa varsin paljon saatujakin.
Joskus ammoin ostin palmikkopuikko-parin, sellaisen  ohuemman ja paksumman yhteispakkauksen. Nyt Pikkukässä kaipaili sellaista, ja sitä paksumpaa en ole enää vuosiin nähnyt. Olisikohan viimeksi ollut tallessa 2-3 muuttoa sitten, siis joskus paljon ennen lapsia. Niinpä niitä onkin nyt sitten kolme, kaksi ohuempaa ja se paksumpi.
Puikkomittojakin oli pari ennen inventaariota, mutta nyt raaskin luopua siitä jo haljenneesta.
Silmukkamerkkejä on kyllä viisi, mutta se sukkamerkkinä käytetty on sitten taas tallessa. Ja tuo talletuspaikka ei nyt silmiini osunut.
Pieni sininen papana tuolla silmukkamerkkien yläpuolella on puikkoon laitettava kerroslaskuri. Se on kätevä paikassaan. Itse neulon paljon pyöröpuikoilla ihan suoriakin kappaleita, jolloin pujotan tuon laskurin siihen pyöröpuikon kaapeliin. Noissa Knitproissa se onnistuu, vaikka tekisi paksummillakin puikoilla, sillä laskurin voi pujottaa jo ennen puikon kiinnitystä kaapeliin.

4 kommenttia:

  1. Paljon samoja välineitä löytyy täältäkin :).
    Itse kaipailen noita kerroslaskimia lisää. Itse olen tykästynyt ns. vihreään sammakkoon, mistä nappia painamalla tulee yksi krs lisää.

    VastaaPoista
  2. Sellaisen hankkimista minäkin harkitsen, sillä aina tuo puikkoon laitettava ei sovi. Esim. sukkia neuloessa se ei ole toimiva.

    VastaaPoista
  3. Olen miettiny myös tota kerroslaskuria, että oisko se hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidemmissä palmikoissa ainakin helpotti kerrosmäärän muistamisessa, samoin pidemmillä kavennus- ja levennysväleillä. Monesti pitseissä ja kirjoneuleessa pysyy selvillä muutenkin.

      Poista

Jätä toki sananen minulle.