Kovasti on maisema kuukaudessa muuttunut syksyisemmäksi. Kaikki lehdet ovat puusta pudonneet, eikä omenoitakaan siellä montaa ole. Kuten kuvasta näkyy, meillä harrastetaan luonnonmukaista puutarhanhoitoa ja lehdet saavat pääosin jäädä maahan talveksi. Jotkut kutsuvat sitä kai laiskuudeksi, mutta minä käytän tuota hienompaa nimitystä.
Nämä sukat ovat olleet liki valmiina jo pitempään, mutta vasta nyt syksyllä niitä tarvittiin ja sain ne pääteltyä.
Malli: Perussukka, koko n. 35
Lanka: Novita Nalle yksivärinen ja Taika, kului 60 g
Sukkapuikot: 3 mm
Neulottu: 25.6.-2.11.2014
Nämä ovat tehty samalla ajatuksella kuin noin vuosi sitten tehdyt vaaleammat sukat. Huvittavaa sinänsä, että nämä ovat olevinaan muutamaa numeroa isommat, mutta lankaa näihin on mennyt edellisiä vähemmän.
Vielä olisi parit sukat odottamassa viimeistelyä ja yhdet jäivät sukkasadossa kesken, koska en sitten menomatkalla niitä ehtinyt neuloa loppuun ja viimeistellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä toki sananen minulle.