keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Minut yllätettiin täysin

 Tällä kertaa SNYni kyllä onnistui yllättämään minut täysin. Odottelin tänään kotona toista pakettia ja posti toikin sen kotiovelle. Samalla hän toi muunkin posti ja kertoi, että täällä on sitten myös maksikirje. Heti kun näin lähettäjän osoitekentän, tiesinkin sen olevan SNYltäni. Lapset kerääntyivät heti ympärilleni avaamaan kirjettä, eivätkä turhaan, sillä heitäkin oli muistettu. Koirakin oli kiinnostunut paketista ja syy selvisikin paketin avauksen jälkeen. Luulen, että se ottaa yhden niistä makupaloista tänään käsittelyynsä, sillä sillä on ollut huono päivä tänään. Se joutui pestäväksi, siis oikein kunnolla, eikä se pidä siitä lainkaan, vaikka rakastaakin uimista. Ja olihan siellä paketissa minullekin jotain, Pandan Smoothie-karamellejä ja Vironvillaa. SNYni oli käynyt katsomassa blogissani, että haaveilen Revontuli-huivin tekemisestä. Mitenkä hän sitten olikaan arvannut, ettei minulla ole siihen oikeaa lankaa. Olen kyllä monesti miettinyt sen tilaamista. Tässä koko paketin sisältö.



Koska en ole vain tuon Revontuli-huiviin tarvittavan langan takia viitsinyt tehdä tilausta mihinkään verkkokauppaan, niin ostin kerran Kuntsgardenin lankaa, josta voisin kokeilla huivin tekemistä. Olin jo nostanut sen esille kaapista ja harkitsin aloittamista, kunhan edellinen suurempi työ, ylösalaisinneulottu paita, valmistuu. Jotenkin huivi vain ei ole ehtinyt puikoille asti vielä, onneksi. Ja katsohan SNYni, miten hyvin valitsit langan värin. Sinun lähettämäsi lanka ja se valitsemani Kuntsgardenin lanka ovat vierekkäin alla olevassa kuvassa. Et olisi voinut paremmin valita väriä. Kiitoksia oikein paljon paketista!

2 kommenttia:

  1. Ihanan paketin olet saanut !
    Kauniita lankoja :D

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, että onnistuin yllättämään :) Ja langan värivalintakin näyttää osuneen ihan nappiin :)

    t. SNY

    VastaaPoista

Jätä toki sananen minulle.