sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kissa-saalis täynnä & "Runebergin" torttuja

Edellisistä poiketen neuloin tämän kissan kokonaan sukkapuikoilla. En huomannut punnita ennen täyttöä, joten kulutus on puhdas arvio. Tein tämän kissan epähuomiossa isommaksi kuin muut, mutta eipä tuo haittaa, sillä käyttäjäkin on isompi. Hän voi käyttää sitä sitten ihan oikeastikin niskatyynynä, kuten SK:n ohjeessa se on nimetty. Tämä on tehty ohjeen mukaan 60 silmukalla, mutta ilmeisesti tein nuo edelliset vain 40 silmukalla.


Malli: Suuri Käsityölehti 4/2009
Lanka:Novita Jive (värit 575 ja 165),
kului. 80 g 
Sukkapuikot: 4.5 mm
Neulottu: 20.1.-5.2.2011
 
Eilen oli Runebegin päivä ja innostuimme Pikkukässä kanssa leipomaan torttuja. Tai mukaelmia niistä. Yleensä meillä ei ole mitään pikkuleivänmuruja jäljellä, mutta tällä kertaa oli yhdestä jättisokerikorppupussista jäänyt yli ½ l muruja ja olin laittanut ne talteen juurikin tätä varten. Ja netistä löytämästäni kevennettyjen torttujen ohjeessa olleen kermaviilin & rasvan korvasin rasvattomalla maustamattomalla jogurtilla. Kun vielä vadelmahillon tilalle laitettiin jääkaapissa ollutta omenahilloa, niin á vot siinä olivat meidän perheen tortut. Hyvin kelpasivat nämäkin.
 

4 kommenttia:

  1. Hauska idea tuo kissatyyny. Tänään vien ensimmäisen paketin postiin, toivottavasti ehtii ystävänpäiväksi perille.

    t. SNY

    VastaaPoista

Jätä toki sananen minulle.