sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Helmikuun kuva

En ole koneelle joutanut / jaksanut tätä kuvaa laittaa viikolla, kun tulee sillä istuttua päivät pitkät. Ajallaan tuon jo näpsäisin, mutta matka kamerasta tietokoneeseen on uskomattoman pitkä. Huomasin, etten ollut kahlannut lumessa ihan samaan kohtaan kuin vähälumisissa kuvissa, mutta eipä tuo nyt niin tarkkaa ole.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Vihaiset pommit

Blogeissa ja ties missä on pitkään tehty vihaisia lintuja sukkiin. Minäkin sellaiset viime keväänä aloitin, kun pojan villapaidasta jäi lankoja. Värit vain eivät olleet sen punaisen linnun, vaan vihreää ja mustaa. Niinpä annoin pojalle valittavaksi, haluaako hän pommi- vai possusukat. Pommit olivat ehdoton valinta. Mallin piirsin ruutupaperille Villapallon blogikuvan inspiroimana. Kirjoneule ei ole minun vahvin lajini, joten sukat etenivät hitaasti. Kesäkin tuli eikä silloin halunnut paksuja sukkia tehdä, ja sitten nuo jälkityöt jäivät odottamaan inspiraatiota. Loppiaisena viimeistelin joulukalenterisukat ja samalla sitten tein muutamat pistot näihinkin sukkiin.



Malli: Pommisukat, oma malli
Lanka: Novita 7 Veljestä, kului 76 g
Sukkapuikot: 3,5 mm
Neulottu: tammikuu.2014-6.1.2015
Ravelryssä


tiistai 13. tammikuuta 2015

Joulun lopetus

Suomessahan entisaikaan joulu loppui Nuutin päivänä, joten ajastan tämän joulunpäätös kuvan sille päivälle. Me tosin purimme joulun jo loppiaisena riisumalla kuusen ja kantamalla sen ulos sekä syömällä piparkakkumaiseman. Pikkukässän talohan syötiin jo joulunpyhinä. Loppiaisena sitten sain kuvattua tämän maiseman, kun suojana ollut sellofaani poistettiin.
Tämän koristelu on Skiditanssijan käsialaa, minä olen vain rakentanut talon ja liimannut autot ja kuuset paikalleen. Toinen kuusista kaatui kohta rakentamisen jälkeen, kun sellofaani oli jo paikallaan.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Joulukalenterisukat

Tässä tämän vuotisen joulukalenterin sukat valmiina. Paljon pikkulankanöttösiä näihin meni, mutta jotain jäi vielä niistäkin jäljelle raidoiksi muihin sukkiin. Malli: 

Lanka:Austermann Step, muita lankoja pieniä määriä, kului 80 g
Sukkapuikot: 2,5 mm
Neulottu: 1.12.2014-6.1.2015


lauantai 3. tammikuuta 2015

Eilen puuttumaan jäänyt kuva

Kiitoksia kaikille hyviä jouluja ja uusia vuosia toivottaneille.

No nyt oli kamerassa taas akku täynnä ja siirto onnistui. Vihdoinkin kuvassa on jotain muutosta syksyn harmauteen. Tosin tänään otettuna kuvassa olisi ollut tuplasti lunta ja eilen, oikeana päivänä, ei juuri lainkaan. Niin nuo säät tällä hetkellä heittelehtivät.
Ihan vertailuna aiemmat kuvat. Ihan en ole aina onnistunut samaan kohtaan tähtäämään kameran etsimellä.



perjantai 2. tammikuuta 2015

Piparkakkutaloja ja kuvia talvesta

Tänä vuonna meillä olikin kaksi piparkakkutaloa. Pikkukässä halusi tehdä oman ja varsin onnistuneelta tämä näyttää.
Tämä talo on jo päässyt parempiin suihin. Toinen odottaa loppiaista ja kuvausta silloin.

Taas on aika julkistaa uusi kuva vuoden etenemisestä. Valitettavasti kamera oli jäänyt eilen päälle kuvan ottamisen jälkeen ja nyt se kaipasi laturia ennen kuin sieltä saa mitään pihalle. Siirsin siis taas kuvan ottoa yhdellä päivällä siitä kuun 2. päivästä, koska tänään olin kotona vasta pimeyden tultua ja aamulla tuli lähdettyä ennen valostumista. Katsoin, että parina seuraavanakin kuukautena on tehtävä samoin. Huhtikuussa voisi olla jo toivoa saada kuva iltapäivällä 5 jälkeen.

Yritän saada valmiiksi tämän vuoden joulukalenterisukat, mutta vielä puuttuu puolitoista raitaa ja resorit. Kantapäät tein matkan varrella annetulla tekniikalla, koska haluan kokeilla aina välillä tarvitaanko levennyksiä pohkeita varten.. Eikä langanpäitäkään ole montaa pääteltävä, sillä päättelen ne neuloessa.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!

Hyvää Joulua Kaikille!