maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden 2012 satoa

Ei tänä vuonna tullut oltua yhtään sen ahkerampi kuin viime vuonnakaan, vaan taas oikeastaan puolittui langan kulutus ollen 823 g. Mutta muuten vuosi onkin ollut varsin kiireinen ja vaihteleva. Eikä ensi vuoden alkukaan lupaa paljoakaan aikaa laakereilla levätä. Sitä se nykyajan elämä tuppaa olemaan, että on oltava monta rautaa tulessa yhtä aikaa, ettei sitten putoa kokonaan kelkasta jonkun virityksen epäonnistuessa. Tässä listattuna kaikki valmistuneet työt:


Lasten sukat, 30, kului 36 g
Kukkatossut 38, kului 44 g
Röyhelöhuivi, kului 86 g
Tuubihuivi, kului 70 g
Onnensukat, kului 20 g
Bones-sukat, kului 102 g
Tennarisukat, kului 70 g
Keskosmyssyt 1-3, kului n. 25 g
Mysteerisukat 38, kului 88 g
"Kirjoneulesukat" 38, kului 54 g
Kukkatossut2 38, kului 44 g
Barbin mekko, kului 10 g
Tuplalapaset, kului 64 g
Nepal-myssy, kului 110 g

Ensi vuosi lienee ainakin yhtä sukkatäyteinen kuin tämä vuosikin, sillä innostuin osallistumaan Ravelryssä SSH13:sta eli suureen sukkahaasteeseen 2013. Tarkoitukseni ei ole joka kuukausi tehdä haasteen sukkaa, vaan silloin kuin se itselleni ja aikatauluihini sopii. Nyt tosin on puikoilla liekkisukat, jotka pitäisi saada alta pois ennen tammikuun sukan aloittamista.

Viimeinen valmis käsityö tälle vuodelle

Vielä on yksi käsityö valmistunut tänä vuonna. Sekin on odottanut jo muutaman päivän bloggaustaan. Kädentaidot-messuilla silmiini osui Novitan Joulu 2012 lehdessä Nepal-myssy, jonka kaltainen kuopuksella on perittynä. Tuo perintömyssy on jo varsin kulunut. Niinpä päätin tehdä uuden ja messuilta ostin siihen langat, jotka eivät kyllä kaikki kelvanneet. Onneksi varastoista löytyi korvike, kiitos SMYni. Tein myssyyn vuorin fleecestä ja laitoin väliin vielä tuulenpitävää kangasta. Se kyllä vaatii vielä vähän säätöä. Samoin tarkkasilmäinen huomaa, että muokkasin mallia aika paljon. Virkkasin koko myssyn ympärille kaksi kiinteää kerrosta estämään kiertymistä, sillä yksi ei ainakaan minulla riittänyt. Ja eteen tein vielä lopuksi useamman kerroksen, koska muuten myssy olisi jättänyt niin paljon otsaa paljaaksi. Tupsu on tietysti tehty uudella tupsukoneella.

Malli: Neulottu Nepal-myssy, Novita Joulu 2012
Lanka:  Novita Huopanen lila ja Novita Teddy punainen, kului n. 110 g
Puikot: 5.5 mm
Neulottu: 9.-22.12.2012 Ravelry

Oikein Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Tuplalapaset

Jo aikaa sitten ihastelin ensimmäisen kerran Lankapirtti blogissa Matleenan tuplalapasia ja päätin, että joskus kyllä kokeilen itsekin tehdä sellaiset. En ole koskaan edes kokeillut tehdä perusonteloneuletta, joten laitoin itselleni oikein kunnolla haastetta kerralla.

Ravelrystä löysin sopivan hevosen kuvan heppahullulle, siis Pikkukässälle, ja kopioin sitten mallin omalle ruutupaperille valmiista neuleesta. Pienellä kuviolla oli helpompi aloittaa, koska siinä sama mallikerta toistui useamman kerran lapasten mitan mukaan.


















Malli: tuplalapaset by Lankapirtti,
kuviomalli oma ravelrysta muokattu
Lanka:  Novita Nalle punainen ja valkoinen, kului 64 g
Sukkapuikot: 3.5 mm
Neulottu: 4.11.-18.12.2012 Ravelry


Kuvassa siis yksi lapaspari. Toisessa kuvassa etu- ja takapuoli tosin erivärisinä ja toisessa kuvassa "sisä"- ja "ulko"puolet. Muutama virhe tuli tehtyä, mutta kuten vanha kansa sanoo, niin hullu ei huomaa ja viisas ei virka mittään.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Ainoa joululahjakäsityö

Kiitoksia kaikille hyviä jouluja toivottaneille!

Ei tullut jouluksi paljoakaan lahjoja itse tehtyä. Meillä kun on sopimus, ettei aikuisten kesken lahjoja vaihdella niin vain lapsia tulee lahjotuksi. He taas eivät järin arvosta pehmeitä paketteja. Niinpä valtaosa paketeista olikin kovia ja vain yhden barbin mekon neuloin jämälangoista pikaisesti. Kuvatuksikin sain sen vasta joulun jälkeen, sillä valmistuminen ja paketointi meni aatonaattoiltaan. Ohjeen löysin mutkan kautta suomalaisesta blogista, vaikka se kyllä löytyy Ravelrystakin. Jotain omia muutoksia tein matkan varrella mittaillessani.

Lanka:  Novita  Nalle ja joku pörrölanka, kului 10 g
Sukkapuikot: 3.5 mm
Neulottu: 21.-23.12.2012 Ravelry

Tänä vuonna tullee vielä ainakin pari muutakin bloggausta valmiista töistä. Onnistuin ne kuvaamaan tänään ja ne odottavat vain kirjoittamista. Saisi ikään kuin vuoden pulkkaan sitten. Kuvaus vain on haastavaa, sillä kamerastani on mennyt akku huonoksi eikä se lataa juurikaan enää, joten kaikki on tehtävä johdon kanssa. Uutta akkua odotellessa siis. Muutaman kuvan olen jo tänne puhelimella ottanut, mutta niiden laatu ja onnistumisprosentti ovat heikkoja.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!



Oikein hyvää Joulua kaikille!

torstai 20. joulukuuta 2012

Synttärileipomuksia

Joulun valmistelut alkavat meillä vasta synttäritarjoilujen jälkeen. Tänä vuonna, kuten viimekin vuonna, meillä oli jopa kaksien juhlien järjestäminen joulukuulla. Pikkukässän juhlat ovat jo pienimuotoiset ja ne jouduttiin siirtämään joulukuulle aiemman syksyn sijaan. Ja kuopuksen juhlat taas yritetään pitää edes oikeana vuonna.

Pikkukässän juhliin ei haluttu kakkua lainkaan vaan muffinsseja. Niitä tulikin sitten tehtyä paria eri laatua. Pikkukässä leipoi nuo muffinssit, mutta koristelu on enimmäkseen minun käsialaani.

Kuopuksen oli tyytyminen Hello Kittyn kuvaan, sillä minun taiteelliset taitoni eivät kyllä taivu maalaamaan mitään Disneyn prinsessaa. Näppärimmät voivat laskea kuvasta kynttilöiden määrän. Muuten en kyllä ole kakkuun täysin tyytyväinen, sillä tuo reunusvaahto ei ole kovinkaan kaunis. Valitettavasti vain ainoa kutsujen allerginen osallistuja ilmoitti vasta edellisenä iltana rajoitteensa. Kutsut oli kyllä lähetetty jo viikkoa ennen tapahtumaa. Jos olisin tiennyt rajoitteen edes kaksi päivää ennen juhlia, niin olisin päällystänyt kakun toisin. Mutta sitten mentiin valmiin kuvan rajoitteilla. Kuvassa rajat on tehty tummalla suklaalla ja muutoin maalattu elintarvikeväreillä.



keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Leipomuksia

Kyllä viime viikolla tuli itsenäisyyspäivänä perinteen mukaisesti leivottua piparkakkuja ja vähän torttujakin, mutten saanut blogatuksi niitä heti. Tosin oli siihen kyllä syynä sekin, että piparkakkutalo tuli kasattua vasta viikonloppuna. Piparisatoa on tässä:




Ja talo valmiina: