Niinpä olinkin varsin yllättynyt voitettuani Raitalampaan Kevätarvonnassa ja vieläpä toivelankaani. Lanka tuli kauniissa Marimekon pussissa kotipostilaatikkoon. Pussista paljastui oman vaakani mukaan punnittuna 384 g Marks&Kattens Natura -lankaa ja kaunis kukkakortti. Parveekkeelle paistoi sen verran kovasti aurinko, ettei kortista kyllä näe mitään.
Laitan tässä samalla Raitalampaalle oiken tukevat paranemistoivotukset peukalonsa kanssa.
Tämä paketti sattui kyllä tulemaan erittäin hyvään aikaan. Itse olen hankkinut kevätflunssaa jo lauantaista lähtien ja eilen se iski kunnolla päälle. Jotta kaikki olisi oikein hyvin, niin kuopus alkoi oksentamaan maanantai-iltana ja oksensi koko yön. Päivä menikin ihan ok, mutta sitten taas illalla alkoi oksentelu. Nyt jännään sitten, miten tänä iltana käy. Tosin nyt päivällä hän on paremmassa kunnossa kuin eilen, mutten uskalla kyllä laitta huomenna vielä kouluunkaan. Onni onnettomuudessa on se, että eilen ei enää tehnyt yhtään pahaa siivota oksennuksia, koska tukkoisella, vuotavalla nenällä ei haista mitään.
Tänään iltapäivällä alkoi Pikkukässäkin oksentaa. Hänen onnekseen olen siis kuopuksen takia vielä huomisen kotona, sillä muutoin hän joutuisi sairastamaan yksin.