Ystäväkseni paljastui Sipoolainen kaimani, jolla ei ilmeisesti ole omaa blogia. Hän on ollut aivan ihana ja kekseliäs ystävä, joka on tuonut paljon piristystä syksyyni.
Kolmen lapsen, koiran ja miehen perheen pää. Vapaa-aikani puitteissa harrastan käsilläni erilaisia kädentaitoja: ompelen, neulon, askartelen ja koristelen leipomuksia.
maanantai 26. marraskuuta 2012
Viimeinen paketti
Jo perjantaina kävi postipoika tiputtamassa laatikkooni viimeisen viestin SMYltäni. Tällä kertaa tuli iso kirje, johon oli saatu mahdutettua pieni lahjapussi, "sukka" joulukorttien säilömiseen ja kolme erilaista jouluista mallia, joita voi käyttää esim. ristipistomalleina. Ainakaan minun neuletaitoni eivät oikein riitä niiden neulemalleina käyttämiseen. Ei ole tuo kirjoneule niitä vahvimpia osaamisalueita.
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Kädentaidot-messusatoa
Kiertelimme jo perjantaina Pikkukässän kanssa Tampereen Kädentaidot-messuilla. Mennessämme noin puoli kahden aikaan oli A-hallissa aika tunku, mutta B-hallissa pääsi jo jotain näkemäänkin. Taisimme siellä A-hallissa osua jonkin eläkeläisbussilastillisen joukkoon kulkemaan. B-hallissa tuli törmättyä useampaankin tuttuun Lankamaailman neuletapaamisista. Ja olihan siellä todella monia lankakauppoja edustettuna, useita pieniä kauppoja, joita en edellisiltä vuosilta muista. Nykyinen neulebuumi on synnyttänyt näitä kauppoja paljon. Oli siellä tietystä nämä isot Tapion lankakauppa ja Novitakin mukana Suurimmat ostokset teinkin Novitan osastolta, kun käteeni tarttui syksyn lehti ja tämä uusi joululehti, tosin vain yhden siinä näkemäni mallin takia. Samoin tupsukoneen ostin, sillä sitä olen pitkään jo katsellut. Lankapuolesta sieltä otin Huopasta paria väriä tuohon aiemmin mainitsemaani malliin,
Kuvassa on vielä yksi vyyhti viron villaa, jota ei tietenkään Novitan osastolta saa. Minua on harmittanut jo pitkään tekemäni Revontulihuivin epärevontulimainen väritys. Nyt silmiini osui varsin värikäs vyyhti Lankakauppa Kujeen osastolla. Sen oikea väri on hieman enemmän ruskeaan taittuva kuin kuvassa. Pikkukässä sai helmitähti-askartelusetin. Toivottavasti saisimme jo tänä jouluna yhden tähden valmiiksi. Ostin myös 15 m heijastinnauhaa ja kuvassa se näyttääkin varsin hyvin loistavan salamavalossa. Sinellin osastolla katselin askartelupaketteja lasten synttärilahjaviemismielessä, mutta minusta pakettien sisällöt olivat jotenkin sekulia tavaraa, en pitänyt niistä siis.
Novitan Huopasista suunnittelin tekeväni kuopukselle hatun. Valitettavasti oli tyydyttävä violettiin, koska värivalikoima oli heikko, sekä valkoiseen. Kotona kuopus sitten ilmoitti, etteivät valitut värit sovi. Yleensä hänelle kelpaa liki mikä tahansa. Mutta sitten minulle tuli mieleeni SMYltä saamani Teddy-lanka. Tarjosin sitä kuopukselle ja se kelpasi. Niinpä teenkin hatun sitten violetista Huopasesta ja punaisesta Teddystä. Värit näyttivät sointuvan hyvin yhteen. Kuopuksen nykyinen hattu on niin kuluneen oloinen, halpis henkkamaukka-kamaa ja yhdellä käyttäjällä ollut, että uusi olisi tarpeen

Paketti postista
Perjantaina posti toi tullessaan pakettikortin, SMYltäni tietty. Hän ei vielä paljastanut itseään vaan lupasi tehdä sen hieman myöhemmin tulevan lähetyksen mukana. Paljon hän oli tähän pakettiin laittanutkin: kolmea erilaista maustetta glögiin, rusina-mantelisekoitusta (jos katsot tarkkaan, näet sen olevan jo käytössä), 3 suklaatikkaria (sovimme lasten kanssa niiden olevan hieman myöhemmäksi, ehkä vasta jouluksi), pari joulukoristetta (tonttu ja pallo), kahvisaippuan, suklaalevyn, Rooibos-teetä, pari erilaista liinaa, serviettejä, piparkakkumuotin ja kirjekuorellisen askartelutarvikkeita. Tuota viimeistä en ole vielä tarkkaan edes ehtinyt tutkia, todennäköisesti osa sen sisällöstä tulee vielä tänä vuonna jouluaskarteluissa käytettyä.
Laitoin kaiken esille ja otin kuvat. Kun olin kerännyt tavarat pois, aloin miettimään, että hetkinen eihän kuvaan tullut niitä lankoja. En viitsinyt enää noita muita levitellä, vaan otin langoista oman kuvan. Paketissa oli siis vielä Novitan Teddy -lankaa ja Kotikulta Sofia -lankaa.
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Isänpäiväkakku
Ei tullut tänä vuonna tehtyä mitään hirmustuksia Halloweeniksi, joten käytin sitten nämä pastillit tilattuun oikein suklaiseen kakkuun.
Muuten tämä onkin sitten tehty mokkapalojen ohjeella. Tosin se pohja on leikattu puoliksi ja väliin on laitettu suklaavaahtoa. Seuraavalla kerralla voisi tehdä suklaakääretorttupohjan ja käyttää siihen sitten mokkapalojen päällystä. Nyt on aika raskas syötävä. Leipurina oli lähinnä Pikkukässä, minä ideoin ja koristelin. Hän rakastaa leipomista.

Neuletapaamisessa
Eilen oli taas Lankamaailmassa neuletapaaminen. Tällä kertaa siellä oli paikallisesta ilmaisjakelulehdestä toimittaja paikalla. Pikkukässän kanssa välttelimme visusti kuvaan joutumista, minulla kun on periaatteena, ettei lapsista kuvia nettiin. Netissähän on nykyään liki kaikista lehdistä näköispainokset. Samoin Pikkukässän haastattelu tuli kiellettyä. Muuten tapaaminen menikin vanhoja latuja: maailmaa parannettiin monelta kolkalta ja muutenkin vaihdettiin kuulumisia. Siinä ohessa neuleet edistyivät, elleivät jopa valmistuneet.
Minä tipautin sinne tässä viimeisen kuukauden aikana valmistuneet TAYSin myssyt. Vain kaksi oli ehtinyt valmiiksi asti. Kummasti tuota linja-autoneulomista haittaa se, että kotiin päin tullessa yli puoleen matkaan joutuu usein seisomaan bussin ollessa aivan täynnä. Onpa tässä kerran ollut hilkulla, että mahduin bussiin ylipäänsä. Toinen myssyistä oli kuvausvaiheessa vielä päättelemättä, mutta kyllä se pääteltynä keräyskoriin pääsi.

Malli: Keskosmyssy
Lanka: Novita Baby, kului n. 20 g
Sukkapuikot: 3 mm
Neulottu: 14.10.-10.11.2012 Ravelry
lauantai 3. marraskuuta 2012
Kukkatossut numero 2
Sain noin vuosi sitten SNYltäni lankaa neljiä tossuja varten ja ohjeen. Ensimmäiset tossut tuli tehtyä vasta huhtikuussa ja nämä toiset ovat sitten olleet liki valmiina hyvän aikaa. En ole vain saanut ommeltua näitä kasaan. Tänään sitten päätin tyhjentää neulekasaani näistä valmiista ja ottaa urakaksi bloggailla oikein olan takaa, laitoinhan juuri myös Sukkasato bloggauksen.
Malli: Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry:n kukkatossu, koko 38
Lanka: SandnessGarn Sisu, värit pinkki 4627, lila 5226, valkoinen 1001, tummansininen5575, kului 44 g
Pyöröpuikot: 2.5 mm
Neulottu: 1.5.-3.11.2012 Ravelry
Sukkasadon päätöspari
Lokakuun viimeisen päivän iltana sain kuin sainkin vielä yhden parin valmiiksi Sukkasatosukkia. Sukat eivät kyllä näytä olevan oikein parit, koska tuo raitalanka on niin erilaista. Pidän enemmän tuosta vihreäsävyisestä, toinen on niin synkkä. Käytössä nämä kyllä kelpaavat itselle ihan hyvin.
Malli: Miehen ruotosukat Novitan Sukkalehdestä 2012
Lanka: Marks & Kattens Fame, kului 54g
Sukkapuikot: 2.5 mm
Neulottu: 1.-31.10.2012 Ravelry
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)