Malli: oma malli, koko 30
Lanka: Austermann, Step, väri 125, kului 36 g
Sukkapuikot: 2.5 mm
Neulottu: 1.11.2011-12.2.2012 Ravelry
Eilen oli taas neuletapaaminen Lankamaailmassa. Varmaankin lämmennyt sää oli väkeä verottanut, joten vakiporukasta paikalla oli vain osa. Ravelryssä on kyseisten tapaamisten perään vähän kyselty, joten odottelimme uutta kasvoa saapuvaksi. Uusi kasvo kyllä tulikin, vaan ei se, jota odotimme. Kovasti tuolla ikäjakauma on laskemaan päin. En nyt osallistujaksi laske alle 1 vuotiaita, jotka eivät käsitöitä tee, mutta noin 6 v omine käsitöineen on kyllä osallistuja. Ihan vakituiseenhan tuolla käy jo Pikkukässä minun mukanani, joten saa nähdä saadaanko muitakin nuoria.
Ensi kerralla maaliskussa saattaa tapaamiseen tulla jostain isompi lastillinen väkeä. No se nähdään sitten silloin.
Töissä eräs työkaverini keksi tämän:
Eli meille tuli useampi Subwayn tarjottimellinen leipiä pienimuotoisen juhlan puitteissa. Hän heti äkkäsi, että noistahan saa mitä parhaimpia pienkasvihuoneita. Minä otin itselleni yhden ja saattaa olla, että ensi viikolla tulee vielä toinen kotiin, jos se edelleen kahviossa lojuu. Tuolla on jo itämässä ensimmäiset siemenet. Tosin en niistä nyt niin paljon odota, sillä ne ovat ikäloppuja ja haluan päästä niistä lähinnä eroon. Seurailen vähän tuota kosteutta, pitääkö laittaa kanteen joku tuuletusjärjestelmä, vai meneekö ihan noin.