lauantai 29. syyskuuta 2012

Ten, Ten, Tennarit

Jo ennen Sukkasatoa sain neulontavalmiiksi Tennarisukat Novitan sukkalehden ohjeella. Minun piti laittaa sukkiin pohjiksi Lankamaailmassa myytävät valmis-tossunpohjat. Viimeksi siellä käydessä ei oikeaa kokoa ollut saatavilla ja sukkien valmiiksi saattaminen muilta osin jäi roikkumaan. Torstaina vihdoin sain nauhat molempiin sukkiin ja sitten ne jäivätkin odottamaan vain kuvaamista. Nyt ne on kuvattukin. Jätin tarkoituksella pois molemmilta sivuilta ne pyörylät ja sukat on tehty Nallesta.


Malli: Tennarisukat, Novitan Sukkalehti, koko 38
Lanka:  Nalle vaalean sininen & valkoinen, kului 70 g
Sukkapuikot: 3 mm
Neulottu: 14.7.-27.9.2012 Ravelry
 
SMY muisti minua jälleen. Tai oikeastaan hän muisti Pikkukässää kirjanmerkillä merkkipäivän johdosta. Kaunis, yksinkertainen idea, josta Pikkukässä oli oikein mielissään. Kakkuakin olemme syöneet juhlan kunniaksi, mutta en sitten huomannut kuvata sitä ennen kuin puolet oli jo syötynä. No vahinko ei kyllä ollut kovin suuri, sillä mikään mestariteos ei kakku ollut ja se oli tehty valmispohjalle kaiken lisäksi.
 
 

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Luun vaaleaa

Löysin sukkalankoja penkoessani sellaista vaaleaa beessiä Nalle-lankaa, joka halusi välittömästi Bones-sukiksi. Valitsin hieman paksumman langan ja puikot kuin ohjeessa, sillä siinä suurimmassakin koossa jalan ympärys oli 1.5 cm pienempi kuin minun paksukaiseni, enkä siis tarkoita säärtä vaan jalkapöytää. Tosin säärenikin on kyllä erityispölkku, sillä pitkävartisten kumisaappaittenkin mallin valinta on tehtävä niiden mukaan. Kotoisista Kontioista menisi minun jalkaani noin koko 40 säären osalta, mutta 37 jalkaterän.

Mutta niihin sukkiin siis. Edellisten sukkasatosukkien valmistuttua piti saada seuraavat sukat alulle ja niin puikoille hyppäsi siis Nalle-lanka, sillä metsästin tuossa vaiheessa kirjoneulesukkiin lankaa epätoivoisesti ja kädet halusivat jotain väliaikaistekemistä. Sukat eivät sitten valmistuneetkaan niin nopeasti, joten nyt olisi Sukkasato-jonossa jo parit sukat .Pikkukässä otti kuvan sukista jalassani leikaten ystävällisesti vähän varpaista pois. Vieressä on kuva ihan höyryttämättömistä sukista. Näissä törmäsin itselleni uuteen tapaan tehdä kantapään ja varvaskavennuskin oli todella pitkästä aikaa sädekavennus.
Malli: Bones-sukat kirjasta Tähkäpää ja muut lempineuleet, koko 38
Lanka:  Nalle beessi, kului 102 g
Sukkapuikot: 3 mm
Neulottu:4.-25.9.2012 Ravelry

Niin kuin hiukan ennustelin tuolla elokuulla, niin talvesta tulee kiireinen. Tänään tuli tieto, että yksi vaihtuvista suunnitelmistakin onnistui, joten sitä tulee sitten tehtyä kahta "työtä" yhtä aikaa. Vapaa-ajan ongelmia tuskin tulee, kun nenä on kirjassa koko ajan syystä tai toisesta.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Syksyistä satoilua

Innostuin liittymään myös Ravelryssä Sukkasato -ryhmään. Siellä julkaistiin eilen perjantaina ensimmäinen vinkki mysteerisukkaan. Tietenkään varastoistani ei löytynyt sopivaa lankaa tähänkään tarpeeseen. Vinkkinä oli, että sukassa on palmikkoa ja jotain muutakin yllättävää ja Vuorelman Veto on mallikappaleissa käytetty lanka. Ohjeessa sukka on tehty 60 silmukalla ja nuo palmikot vähän kutistavat leveyttä. Niinpä totesin, että 3 mm puikoilla tehty Nalle voisi olla suunnilleen sopivaa lankaa tuohon. Mallissa 37 jalkaan oli mennyt 90 g lankaa 2 mm puikoilla löysästi neuloen. Itse teen juuri Bones-sukkia ja näyttää siltä, ettei yksi kerä 60 s Nalle-lanka 3 mm puikoilla riitä, vaan mennään toiselle kerälle. Eikä minulla ollut mysteerisukkiin kuin mustaa Nalle, jossa eivät palmikot näkyisi. Tänään siis ruokaostosten ohessa oli kaupasta otettava myös lankaa. Ihan pakko siis ostaa. Nyt on mysteerisukat alullaan. Teen molemmat sukat yhtä aikaa magic-loopilla, koska minulla ei ole vapaana 2 settiä 3 mm sukkapuikkoja. Yhden setin hämmästyksekseni löysin pyöröpuikkoa etsiessäni, toinen on Bones-sukissa kiinni.

Pikkukässä ryhtyi tänään tuhoamaan omenoita, joita riittää. Kokeilimme vihdoinkin tällä viikolla saamani piirakkaohjeen. Maistuva piirakka ohjeella tuli. Osan laitoin heti pakkaseen, mutta valtaosa kyllä menee suoraan vatsoihin.

Sain syyskuun paketissa SMYltäni Itämaisen suppiskeiton ohjeet ja aineet ja tänään oli aika kokeilla myös sitä. Oikein maukas keitto siitä tulikin, ehkä kuitenkin enemmän aikuiseen makuun, sillä ikä kertoi lasten osalta pitämisasteen. Pikkukässä totesi voivansa syödä sitä, mutta kuopus ei edes kunnolla maistanut. Meillä käytetään hävettävän vähän luonnonsieniä, herkkusieniä jonkin verran kuitenkin. Vähän jännäsin keiton osalta, miten se minun makuuni menee, sillä en keitoissa yleensä pidä tomaattipohjasta ja kookosmaidon makuunkaan en ole aina ihastunut. Mutta tässä keitossa tomaatti ja kookosmaito ihanasti täydensivät toistensa makua. Kauniin oranssia keittoa, eikö vain?
Tänään kyllä koiran kanssa kävin metsässä vähän vilkuilemassa sienienkin perään, lähinnä tattien, mutta heikolla menestyksellä. Pitäisi lähteä vähän kauemmas etsimään.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Ohje SMYltäni

Nyt illalla koneella vielä käydessäni löysin s-postistani minulle tulleen e-kortin. Siinä SMYni oli laittanut minulle omenapiiran ohjeen, jonka siirrän tänne talteen. Valitettavasti en pysty säilömään kortissa ollutta kaunista omenakuvaa.

Omenapiirakka

Tarvitset:
4 kananmunaa
3 dl sokeria
1,5 dl voita
7 dl jauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vanilliinisokeria
2 dl maitoa
(kanelia)
kotimaisia omenoita

Ohjeet:

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sekaan sulatettu voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisäile vähitellen taikinaan. Lisää lopuksi maito ja sekoita tasaiseksi. Pilko omenat siivuiksi.

Kaada seos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja ripottele/asettele päälle omenasiivut ja halutessasi hieman sokeria. Paista 200 asteessa n.30 min.


Ohje muistuttaa todella paljon meidän luotto-omenapiirakan ohjetta. Pitääkin huomenna käydä poimimassa omenoita ja kokeilla tätäkin ohjetta. Tässä ei tarvitsisi kuumentaa nestettä, kuten siinä toisessa. Tämä olisi siis helpompi meidän leipurinkin, Pikkukässän, tehdä, vaikka hän on kyllä jo varsin taitava leipuri.

torstai 13. syyskuuta 2012

SMYn syyskuun paketti

Hups syyskuu on jo näin pitkällä, että sain SMYltäni paketin. Pakettikortti tuli kyllä jo eilen, mutten heti sännännyt sitä hakemaan, sillä tällä viikolla on tullut jo kahdesti aiemmin käytyä postissa paketteja noutamassa.

Mitäkö sitten sain paketissa? Voi, aivan kamalasti tavaraa. Ensinnäkin siellä oli Itämaisen suppiskeitonohje ja melkeinpä kaikki raaka-aineet siihen. Kuten SMYni oli arvannutkin, loput kyllä löytyvät keittiön kaapeista, siis pippurit ja soijat yms. joka päiväiset käyttömausteet. Sen lisäksi paketissa oli kaunis itse tehty kortti, sienikorvikset, 5 sukulakua (siis yksi kullekin perheenjäsenelle), koiralle makupaloja ja minulle (yksin, toivottavasti) suklaalevy.
Kun ryhdyin tuota pakettia avaamaan, niin paikalla oli 4 muutakin uteliasta seuraamassa, mitä sieltä mahtaa paljastua. Ensimmäisten 3 suppilovahveropussin jälkeen kyllä pari uteliasta kaikkosi, todettuaan etteivät ne ole heidän makuunsa. Minä taas olin todella innostunut saatuani kuivattuja sieniä. Itse olen huono sienestämään, mutta syön niitä kyllä. Aion joka tapauksessa tehdä tuon sienikeiton jonain päivänä alkuruoaksi maisteltavaksi.

Olen tällä viikolla parina päivänä käynyt pensasmustikkapensaissani poimimassa marjoja. Molemmilla kerroilla saaliina on ollut litran verran marjoja. Onhan noita tullut napsittua suoraan puskista jo pitkään. Ja vieläkin sinne jäi aivan valtavasti eri kypsyysasteisia marjoja. Aikanaan totesin, etten jaksa/viitsi niin isoa kasvimaata hoitaa, mitä pihassa oli tänne muuttaessamme ja laitoin osan pensasmustikalle. Nyt ovat pensaat kasvaneet jo isoiksi ja antavat satoa mukavasti. Kun lajikkeita on 3 erilaista, niin satokausi on pitkä ja tarjolla on eri makuisia marjoja.


lauantai 8. syyskuuta 2012

Terveiset Neuletapaamisesta: Myssyjä synnytysosastoille

Tänään oli Lankamaailmassa Tampereella taas joka kuukauden toisen lauantain Neuletapaaminen. TAYSin vastasyntyneiden osastolta oli kätilö tullut kertomaan, että he tarvitsisivat etenkin keskosille villamyssyjä. Tarvittavat koot ovat aina noin tennispallosta (ne alle 500 g painavat keskoset) täysiaikaisiin vauvan pään kokoon, joka taitaa olla noin 38 cm, jos en omistani ihan väärin muista. Paras malli on vähän periksi antava, jolloin koko ei ole niin tarkka. Mallina voi käyttää esim. 2o,2n myssy tai sitten vauvanmyssyn malli ilman nauhoja (esim. 22 s niiden ohjeen 32 s sijaan), tai ihan mitä mallia itse pitää parhaana. Lankana Nalle, vauvalangat jne sopivat, kunhan ovat villaa. Jos joku innostuu niitä tekemään, niin Lankamaailma Tampere on ilmoittanut niitä ottavansa vastaan ja toimittavansa isompina erinä TAYSiin.
Varmastikin muutkin synnytysosastot tarvitsevat myssyjä, koska keskosten ensiasuste on minigrip-pussi ja villamyssy, mikä yhdistelmä pitää parhaiten lämpöä.

Sainhan minä sitä lankaakin sieltä ostettua niihin sukkiin. Nyt olen kahta Fame-kerää rikkaampi, ja  muutamaa euroa köyhempi. Kunhan ensin saan nämä Bones-sukat pois puikoilta, niin sitten hyppää puikoille seuraavat sukat Famesta.

Arvatkaapa muuten mikä lienee kuvissa oleva kuvausalusta.

Pikkukässän avustuksella ryhdyimme tänään tuhoamaan niin omenoita kuin myös vanhoja porkkanoita. Viimeksi mainituista tuli tehtyä pieni satsi sämpylöitä. Iltapalalta taitaa jäädä sen verran, että aamullakin pääsee maistelemaan. Tänä aamuna meillä olikin pitkästä aikaa leipäkoneleipää tarjolla, mutta siitä nyt ei kuvaa oikein kannata edes ottaa. Sellainen tavallinen kuutio se oli.
Omenoista tehtiin piirakkaa ja kaura-omenapaistosta. Molempien ohje on otettu joskus vuosia sitten aamulehdestä, tosin tuo kaura-omenapaistoksen ohje nyt löytyy ihan mistä tahansa. Mutta toista yhtä hyvää piirakkaohjetta en ole löytänyt.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Onnensukat

Toivottavasti näistä sukista tulee todelliset Onnensukat jollekin vastasyntyneelle TAYSissa. Sukkasadon ensimmäiset sukat sain pääteltyä eilen. Innoittajana käytin Junasukkien mallia, mutta niihin tuli aika paljon omia muutoksia. Ensinnäkin käytetty lanka on paksumpaa kuin ohjeessa, joten silmukoita on vain 32 ja jalan päällä on vain kolme "kuviokertaa", samoin varsi on ohjetta lyhyempi. Aloitin sukat myös kärjestä Ulla-neuleen ohjeen mukaan ja tempaisin vauhdissa jostain nettisivulta tutulta tuntuvan tiimalasikantapään ohjeen. Varsi on päätelty joustavalla päättelymenetelmällä. Kaiken kruunaa tietysti se, että neuloin ne Magic loopilla yhtä aikaa molemmat sukat. Ja kaikki nuo muutokset vain siksi, ettei lanka vain loppuisi kesken toisen sukan.
Lanka:  Nalle, kului 20 g
Puikot: 3 mm
Neulottu: 1.-4.9.2012 Ravelry

Ja nämä sukathan menevät tietysti Sukkasatoon.
Olisi minulla toisetkin sukat liki valmiina. Ne tuli kudottua valmiiksi jo ennen Sukkasatoa ja nyt ne on pääteltykin, mutta lauantaina täytyy ostaa niihin vielä pohjat Lankamaailmasta Neulekahvilassa käydessä. Samalla pitää etsiskellä sopivaa lankaa mielessä oleviin sukkiin. Eilen kävin sitä jo etsiskelemässä hiukan toisella silmällä niin Kerässä kuin Lankaideassakin, mutta huonolla menestyksellä. Niinpä eilen puikoille hyppäsivätkin Bonesit Neulekirja Tähkäpää ja muut lempineuleet, joka onkin niitä harvoja kirjoja joita minulla on. Yleensä tulee selattua nykyään nettiä ja etenkin Ravelryä ohjeita etsiessä.