Eilen postiljooni pudotti postilaatikkooni pakettikortin. Tiistai olikin hyvä päivä, sillä käymme silloin muutenkin yleensä kaupoilla ja posti on samalla suunnalla. Kotiin päästyäni paketin ympärillä oli monta uteliasta silmäparia. Oli työn ja tuskan takana, että sain purkaa ensin kauppakassit ja tehdä muut välttämättömät työt. Sitten avasin paketin huolellisesti silmäparien edelleen valvoessa puuhaani. Esine kerrallaan otin tavarat ulos laatikoista edelleen uteliaiden silmäparien tarkkaavaisen seurannan alla. Paketista purkautui tällainen määrä tavaraa.
Vasemman yläkulman patalappu on neulottu samanlaiseksi molemmilta puolilta. Se on varmasti hyvä ja tiivis, jos sitä edes raaskii patalappuna käyttää.
Rairuoholle ja suklaamunille on jo käyttöä, sillä kylvöt pitäisi tehdä kiireesti ja lapset ovat kaupassa useamman kerran huomautelleet, että rairuohon joukossa pitää olla munia. Niin ja nuo tiput pääsevät sinne myös.
Servietit ovat aina tarpeen ja samoin huulirasva.
Teeteen Pallas langoille taidankin jo tietää käytön, kunhan vain ehdin sen toteuttaa. Ja Woolista voisi tehdä itselleen hatun hukkaamani tilalle.
Yleensä olen varsin huolellinen tavaroideni kanssa, mutta tänä vuonna on talvitakkini tasku jo pari kertaa yrittänyt tehdä tepposet. Ensimmäisellä kerralla hukkasin ihan lopullisesti hattuni, toisella kerralla kävelin vain reilun satametriä taaksepäin hakemaan lapaseni.
Kiitoksia oikein paljon ihanasta paketista SNYni!
Kolmen lapsen, koiran ja miehen perheen pää. Vapaa-aikani puitteissa harrastan käsilläni erilaisia kädentaitoja: ompelen, neulon, askartelen ja koristelen leipomuksia.
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Sinistä
Maanantaina meillä oli taas yhdet synttärit. Koska sankari ja vieraat olivat poikia ja olen huomannut, ettei kakku oikein maistu, niin pääosassa oli jäätelö. Kun poika viikonloppuna tajusi, ettei kakkua ole tosiaankaan tulossa, niin hän pyysi, että ainakin muffinsseja pitäisi olla tarjolla. Niinpä maanantaina pyöräytin pikapika muutaman muffinssin ja tein niistä sitten vähän erilaisia. Hyvin nämä hieman eriväriset muffinsit kelpasivat pojille. Kuorrutuksen väri kertoi samalla, mitä sisältä löytyy: mustikoita. Mustikat eivät meillä oikein muuten kelpaa, mutta muffinsseissa kelpaa liki kaikki.
Minäkin siirryin lukemaan muiden blogeja Bloglovinin kautta, koska tuo GoogleReader ajetaan alas. Harmi, sillä se on ollut hyvä kännykkälukemisessa. Bloglovinilta en ole ainakaan vielä löytänyt vastaavaa.

perjantai 15. maaliskuuta 2013
Täytyyhän tätäkin kokeilla
Hain puhelimeeni bloggerin ja sitä nyt testailen.
Olen viime aikoina istunut bussissa milloin yhtenä päivänä viikossa milloin viitenä. Aamuisin olen kaivanut kutimen esiin, sillä silloin ei ole tarvinnut nousta ennen omaa pysäkkiä, iltapäivisin taas se ei ole ollut mahdollista. Viime viikosta alkaen siirryin henkilöautoon vaikkakin vain matkustajaksi. Siten tuli menetettyä aamuiset neulehetket. Hyvänä puolena taas autoilussa on liki tuntia lyhyempi päivä. Vaikka julkinen liikenne ja sen käyttö onkin hyväksi, niin tuollaiset erot ovat kyllä lapsiperheen ajankäytössä merkittäviä. Etenkin tuo aika klo 15-18 on meillä kiireistä, koska pitäisi saada ruokaa pöytään ennen harrastuksia.
Jotta ei tulisi ihan kuvatonta bloggausta, niin tässä lahjuksena saatu kuppi.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Naistenpäivän kortti
Sain salaiselta ystävältäni e-kortin jo perjantaina naistenpäivänä. Siinä hän toivotteli minulle hyvää naistenpäivää.
Lehti-inventaario
Piti oikein kaivella kaappeja ja hyllyjä ja muita piiloja, jotta sain selville, mitä tämän vuosituhannen neuleaiheisia lehtiä minulta löytyy. Ensinnäkin hyllyssä nökättävät Suuren Käsityö-lehden/-kerhon vuosikerrat 2002-2010 ja 2012, ja näiden lisäksi joitain yksittäisiä kappaleita aiempia lehtiä ja taitaa yksi tai kaksi tämän vuoden lehteäkin löytyä, mutten ole sitä tilannut.
Näiden lisäksi löytyy kuvissa olevat lehdet.
Nuo Kodin Pellervot olen saanut messuilta mainoslehtinä.
Olin tänä vuonna tilaavinani tuon Novitan, mutta en ole saanut vielä yhtäkään lehteä, joten liekö tilaus mennyt perille.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)