Keskiviikkona jo tuli pakettikortti, mutta vasta eilen pääsin paneutumaan pakettiin. Kuvankin sain otettua, mutta ilta sitten hurahtikin jossain kummassa.
Kuten kuvasta näkyy, kovasti oli kaikenlaista paketissa. Nuo tulppaanin sipulit pääsevät varmaankin tulppaanipenkkiini. sillä kuunliljojen alla on toivottavasti vielä ensi keväänäkin muita sipulikukkia. Mutta minulla on myös oma tulppaanipenkki, joka on omena- ja kirsikkapuiden alla. Tosin ruoho yrittää vallata sen kesäisin.
Helmet ja tuo Austermann Step saattavat päätyä
SNYltä jo aiemmin saatuun Owlie-sukkaohjeeseen. Tällä hetkellä puikoilla on jo parit sukat, joista lisää seuraavassa postauksessa, joten owliet saavat odottaa hetken. Mutta SNYni on varsinainen ajatusten lukija, sillä juurikin tuumin, että pitäisi hankkia tuota Stepiä lisää, koska se on niin ihanan tuntuista kutoa.
Tässäkin paketissa oli mukana ohje, nimittäin wavy bactus ja siihen Dropsin Delight -lankaa kaksi kerää. Kovasti houkuttaisi sekä malli, että nuo ihanat langat. Ja malli olisi sopiva aivoton neule tehtäväksi ihan missä tahansa.
Olihan paketissa toki vähän namiakin, Nestlen Suklis Mintiä. Minua onkin sitten paketin avaamisen jälkeen vahdittu silmä kovana, etten vain söisi niitä yksin. Tuo meidän vahtikolmikko on aina kiinnostunut näistä paketeista ja siitä, mitä niistä paljastuu. Pikkukässä on kiinnostunut kaikesta sisällöstä ja muut etenkin makeasta puolesta, sillä yleensä heille siitä osan annan.
Pikkukässä ei ole viime aikoina töitään täällä esitellyt. Jonkin verran johtunee minustakin. No keväällä hänellä oli tekstiilityötä koulussa ja niinpä käsityönumero olikin täysi 10. Tänä syksynä jatketaan tekstiilityöllä ja hän on tarpeen vaatiessa apuopettajana. Viimeisellä käsityötunnilla heillä oli sijainen ja varsinainen opettaja olikin sijaistaan, joka ei ollut kovin taitava neuloja, ohjeistanut, että käyttää sitä yhtä hyvää neulojaa apuna. Pikkukässä oli melkein koko tunnin kiertänyt muita neuvomassa.