Kolmen lapsen, koiran ja miehen perheen pää. Vapaa-aikani puitteissa harrastan käsilläni erilaisia kädentaitoja: ompelen, neulon, askartelen ja koristelen leipomuksia.
perjantai 25. lokakuuta 2013
Ei ehdi
Viimeisen viikon aikana ei ole joutanut kovin paljon blogeissa seilata tai käsitöitä, niitä perinteisiä, tehdä. Aikani on mennyt uuden perheenjäsenen, karvaisen, kanssa. En tänään sitten kehdannut enää yli viikon vanhoja kirjoituksia kommentoida lainkaan. Nyt alkaa elo jo tasaantua jonkin verran.
maanantai 14. lokakuuta 2013
Kahdet ohuet sukat valmiina
Vihdoinkin pääsin vaihtamaan sukkia. Nämä ovat olleet työnalla jo kuukauden verran. Mysteerisukat olivat varsin haastavat ja nuo toiset myöskin ohutta lankaa normilankaani verrattuna.
Ravelryn Sukkasadon Mysteerisukka:
Ravelryn Sukkasadon Mysteerisukka:
Malli: Phyllodium socks (ilmainen ainakin tällä hetkellä), koko 38
Lanka: Austermann Step, kului 50 g
puikot: 2.5 mm, pyörö
Neulottu: 1.9.-13.10.2013
Ja sitten rikkinäisiä siemeniä
Malli: Broken Seed Stitch Socks (ilmainen ainakin tällä hetkellä), koko 33
Lanka: Novitan tico tico luonnonvalkoinen ja oranssi-punainen, kului 42 g
Sukkapuikot: 2.5 mm, neliskanttiset
Neulottu: 11.9.-13.10.2013
Molemmathan näistä menevät Sukkasatoon.
lauantai 12. lokakuuta 2013
Lokakuinen pallo
Sain eilen emolta seurantanumeron pakettiini. Odottelin vähän postin mukana pakettikorttia, mutta sitä ei sitten tullut. Ihan vain varmuuden vuoksi katsoin postin sivuilta, olisiko paketti kuitenkin saapunut jo omaan postiini. Siellä se nökötti, joten kiireesti matkaan. Vasta postissa huomasin, että olin jättänyt rahapussin ja siten myös ajokortin kotiin, sen sijaan paketin koodi oli kyllä mukana tulostettuna. No eiväthän he sitä ilman henkilöpapereita anna. Oli jo tulla matka takaisin kotiin tyhjin käsin, kunnes muistin, että minullahan saattaa olla Pikkukässän passi yhä repussa. Sieltä se löytyi, joten pakettikoodi ja passi Pikkukässälle ja hän sai paketin tiskiltä.
Kotona aloitin kiireellisempien töiden jälkeen paketin purkamisen. Kiireellisempiä oli esimerkiksi auttaa Pikkukässää saamaan mutakakku aluilleen. Ohessa kuvakollaasia Magic Ballin aukikerimisestä. Skiditanssija, kuopus, oli apuna kerään pitämässä ja pyörittelemässä, kun minä kerin lankaa toiselle kerälle. SNYni varoitteli kortissa, että kerimistä voi olla paljonkin.
Sain siis ruskean liki kuution mallisen paketin. Paketti oli täynnä ohuehkosta langasta kerittyä kummallisen mallista kerää. Kerän alta paljastui kukkakortti ja kerästä pilkisteli vähän jotain viitteitä sisällöstä. Alussa sai keriä hyvän matkaa, eikä mitään irronnut, kuten ylärivin oikean puoleisesta kuvasta näkyy. Ensimmäisenä kerästä irtosi strösselivalikoima-purkki. Jälleen sai keriä pitkään. Alun violetti värimaailma muuttui ruskeaksi, toinen kuva vasemmalta keskirivi. Lisää leivontatarvikkeita tulla tupsahti kerästä: vaaleanpunaista sokerikuorrutetta. Päästiin arviolta kerän puoleen väliin, jolloin kerästä irtosi Rooibos-teetä, Aavikkokermaa. joka onkin hyvä maku (alarivi, 1. vasemmalta). Kerä alkoi muuttua laatikon kalliseksi ja siitä irtosi paketti muffinssivuokia. Vielä oli kerittävää ja nyt irtosikin huiviohje. Ja lankaa riitti yhä. Lopulta lanka loppui ja viimeiseksi paljastui leivontatarvikkeita lisää: 2xsilikoni tylla-sarja ja muffinipora.
Tässä vielä koko kerä ja mitä sieltä paljastui. Niin langaksi paljastui siis Vironvilla, joka sopii tuohon huiviohjeeseen. Lankaa oli kaikkiaan liki 300 g.
Kiitoksia oikein paljon SNYni. Katselin tuota, tai samankaltaista, leivontapakettia Lidlissä, mutta se ei silloin onneksi mukaani tarttunut. Ja minun entinen Aavikkokerma vetelikin viimeisiään. Illalla söimmekin mutakakkua ja joimme teetä. Pikkukässä on varsin ansioituneesti leivoskellut nyt syksyn aikana etenkin omenapiirakoita.
Kuten jo kollaasista huomasitten, ryhtyi kamera vähän temppuilemaan puolessa välin sessiota, ja lopetti salaman käytön. Niinpä yritin pelastaa, mitä pelastettavissa on ja editoin nämä kuvat suunnilleen oikean värisiksi. Tulipa opeteltua samalla Picasaa monipuolisesti, ennen olen käyttänyt GIMPiä, joka on kyllä monipuolisempi, mutta ei sovellu kaikkeen Picasan tavoin (kollaasien teko).
Tänään sainkin neuletapaamisessa Tampereen Lankamaailmassa Skiditanssijan sukat valmiiksi ja puikoille pääsi mukaan ottamani Wavy Bactus Dropsin Deligh -langasta. Sekä ohjeen että langan sain SNYltäni syyskuun paketissa. Päättelyä ja kuvausta ovat nyt siis odottamassa sekä mysteerisukat että broken stitch-sukat.
Minulle on viime aikoina tullut muutama lukijakin lisää. Tervetuloa vain tähän harvakseltaan päivittyvään blogiin lukemaan.

Tunnisteet:
mystery knitting,
Pikkukässä,
Skiditanssija,
snys2013
torstai 10. lokakuuta 2013
Tyynylle peitettä
Minä tein joskus opiskeluaikoina jo sängyllä olleissiin koriste-/päiväunityynyihin päälliset. Ne ovat sitten vuosi(kymment)en saatossa kuluneet ja hajoavat jo käsiin. Viimeksi Lankamaailmassa neuletapaamisessa käydessä silmiini osui uusi käyttö huivilangalle. Ihan sellaisenaan se ei kyllä silmääni miellyttänyt, mutta siitä se idea lähti. Mukaan lähti toista ale-huivilankaa ja takapuolella paksua, pestävää lankaa. Ihan tästä ei tullut sellainen kuin halusin, tai oikeastaan huivilankaa olisi voinut olla noin 3 kerrosta enemmän, mutta sen takia en kyllä toista kerää lähtenyt hakemaan. Saa nähdä sitten, kauanko tämä pysyy hyvännäköisenä. Onneksi koiralla ei ole tapana koskaan ollut tulla sänkyyn, eikä nykyään enää makuuhuonekerrokseenkaan, vanhat tassut kun eivät portaisiin taivu.
Tuttuun tapaan tämänkin viimeistely seisoi hyvän aikaa. Tai mietin pitkään, laittaisinko tähän napit yhdelle reunalla, mutta sitten ajattelin peseväni koko setin tarvittaessa.
Päättelemättä olisi mysteerisukat. Ne pääsevätkin sitten sukkasatoon, jota on tänä vuonna tullut täytettyä hyvin hitaasti. Syynä on ehkä ollut se, että olen tehnyt kaksi ohuita sukkia yhtä aikaa (mysteerit ja toiset).
Malli: Oma, idean poikanen Lankamaailmasta
Lanka: Viking Embla Loopy ja Viking Balder, kului 256 g (vyyhti molempia)
puikot: 5 mm
Neulottu: 15.9.-8.10.2013
Tässä näkyy vähän sitä taustaakin paremmin.
Päättelemättä olisi mysteerisukat. Ne pääsevätkin sitten sukkasatoon, jota on tänä vuonna tullut täytettyä hyvin hitaasti. Syynä on ehkä ollut se, että olen tehnyt kaksi ohuita sukkia yhtä aikaa (mysteerit ja toiset).
Tunnisteet:
mystery knitting,
neuleet,
neuletapaamiset,
sukkasato
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
E-kortti SNYltä
Eilen tuli SNYltä hevos-aiheinen e-kortti, jossa hän kertoi rakentavansa paraikaa taikapalloani. Tässä hän alkaa jännittää, mitä sieltä oikein on tulossa.
Toivoi, että olisin tänään ehtinyt ottaa valmiista neuleesta kuvan, mutta oli kiireitä siivouksen, yhden tapaamisen ja lopulta vieraiden kanssa. Täytyy yrittää huomenna ehtiä päivännäöllä kuvata.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)