Loin tuossa liivihameeseen 176 silmukkaa ja totesin, että minun suorat puikkoni ovat vähän lyhyitä moiselle silmukkamäärälle ja ylivuoto on hyvin lähellä ellei jo tosiasia. Kun vielä onnistuin säheltämään siirtäessäni silmukoita pyöröpuikolle, ihmettelin, miksen luonut niitä suoraan pyöröpuikolle. Jouduin tuon ensimmäisen yrityksen purkamaan, koska lanka ei minua miellyttänyt. Niinpä loinkin sitten seuraavan aloituksen niin, että toisena puikkona oli numeron 2.5 piiiiiiitkä suora puikko ja toisena suoraan 4.5 pyöröpuikko, kaksi puikkoa sillä muuten tulee turhan tiukka aloitusreuna. Luonnin lopuksi vain nykäisen sen suoran puikon pois ja avot, silmukat olivat suoraan pyöröpuikolla. Muut ovat kai tehneet tätä jo ajat.
Toinen päätön keksintö on niin ikään tämän liivihameen peruja. Olen kutonut palmikoita jo ajat, mutten koskaan seuraavan laista. Ohjeen mukaan: nosta 1 s apupuikolle työn eteen, 1 s apupuikolle työn taakse, neulo 1 o, apupuikolta takaa 1 n ja apupuikolta edesta 1 o. Ensinnäkin minulla on vain yksi apupuikko, 2.5 mm, isompi on kadonnut aikojen saatossa jonnekin. Toisekseen kahden irtopuikon hilluminen työssä edes hetken aikaa ei innosta. Mitä minä teen. Otan sen yhden apupuikon ja nostan nuo 3 silmukkaa sille, pyöräytän puikkoa ½ kierrosta myötäpäivää, palautan yhden silmukan puikolle, pyöräytän puikkoa 1 kierroksen vastapäivää ja siirrän loput silmukat takaisin puikolle. Avot, silmukat ovat oikeassa järjestyksessä puikolla kudottavina. Kun vielä tuossa silmukoiden nostelu- ja palautteluvaihessa osaa kääntää ne oikein päin, on palmikon kutominen nopeaa tuon jälkeen.
Tuo yllämainittu liivihame on vielä niin alkuvaiheessa, ettei siitä kuvia tai muuta sen enempää. Paitsi, että siihen, tai siihen ja sen kaveriin, oli ostettava 600 g lankaa. Kun alkuperäinen siihen suunnittelemani lanka tuntui huonolta ja olin jo sellaisen luvannut, niin olihan se ihan pakko. Ja tietysti piti ostaa toiseen samanlaiseen langat, koska a) olin sanonut tekeväni pienemmänkin version ja b) tarvitsin tuohon isompaan lankaa alun 3 kerää ja pienempään menisi loput 3. kerästä ja 4. kerä. Eihän tuossa pitänyt ostaa siis kuin yksi ylimääräinen kerä ja saa kaksi vaatekappaletta yhden sijaan.