lauantai 7. huhtikuuta 2012

Kun ei, niin ei sitten

Olen urheasti yrittänyt tehdä keskeneräistä neuletta loppuun, mutta se ei nappaa. Ei sitten yhtään. Annoin tässä pari päivää sitten periksi ja siirsin tämän sivuun.
Toki se on nyt jo paljon pidemmälle eli hihat on tehty ja liitetty miehustaan. Olen mielestäni laskenut koko ajan silmukkamäärän tarkkaan, mutta jostain syystä niitä puuttuu nyt useita ja mietinkin, josko pitäisi purkaa vai mitä. No mietinnän ajaksi otin työn alle viime syksyn SNYltäni tulleen paketin. Ne tossut syyhyttivät sormiani ja kohta on ensimmäinen valmiina, siis ensimmäinen kpl ei pari. Varmaankin pitää muokkailla tuosta ohjeesta pienempikin versio tai kahdet.

Lapsille olemme taas joka pääsiäiseen tapaan rakentaneet pääsiäispupun piilottamia munia. Meille kun pääsiäinen merkitsee kevään heräämistä, eikä yhtään mitään muuta. Piilot on jo suunniteltu ja valmistelut tehty. Loput työt tehdään, kun lapset ovat nukkumassa. Alussa mentiin kuvilla, mutta tänä vuonna on jo varsin laaja kirjo vanhan kansan sanonnoista kuva-arvoituksiin, koska lukutaitoisia on kaksi kpl:tta ja nettihautkin onnistuvat ainakin yhdeltä sujuvasti.

1 kommentti:

  1. Joskus työ tosiaan tökkii. Minä puran silloin ja odotan inspiraatiota. Mukavaa Pääsiäistä Sinulle ja Perheellesi.

    VastaaPoista

Jätä toki sananen minulle.