keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Hyvää joulukuuta

Kaivoin pari päivää sitten meillä jo useita vuosia käytössä olleen kestojoulukalenterin esille. Mutta täyttäminen meni jälleen viime tippaan eli eilisiltaan. No olen kyllä nyt joitakin vuosia aikaisemmin liikkeellä, sillä olen pahimmillani täyttänyt päivän-pari eteenpäin vain.

Kalenteri on tehty maalaamalla puulevylle kuusen kuva ja kiinnittämällä maalattuja puisia pyykkipoikia sinne tänne. Ensimmäisenä vuotena pussien tilalla oli kirjekuoria, mutta sitten sain tehtyä pussit jämäfleecestä.

Täytteet ovat kalenterissa vaihdelleet hiukan lasten iän mukaan, mutta tämä yksi kalenteri on kaikille yhteinen. Alkuaikoina oli enemmänkin satuja, sitten yhteisiä tehtäviä päiville, parina vuonna on rakennettu jouluista kuvaa kalenterista tulleista kuvista taustapahville, rakennettu palapeliä muutaman palan erissä jne. Monenmoista on vuosien varrella ehtinyt olla. Tänä vuonna laitettiin pystyyn tonttujen koulu, jossa tehdään erilaisia kokeita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki sananen minulle.