Kaikkihan siitä puhuvat, että tänä kesänä säät ovat olleet tavallisuudesta poikkeavia. Viime torstaina ukkosmyrskyn keskellä parvekelaatikossa näytti tältä:
Nuo valkoiset eivät ole suinkaan lannoitetta vaan rakeita. Sittemmin sää on kyllä lämmennyt huomattavasti ja nyt onkin jo liki hellesää.
Muutenkin kesä on erilainen. Ne, jotka Ravelryssä sattuvat olemaan Kaheleissa ovat ehkä yhdistäneetkin asioita, mutta muillekin totean, että nyt ollaan sitten koko kesä töissä ja vähän pitempäänkin. Kevät oli varsin hektistä aikaa, mistä syystä käsityötkin jäivät vähemmälle. Pari vuotta sitten ilmoittauduin Avoimeen yliopistoon opintokokonaisuudelle. Tästä noin kuukauden kuluttua sain tietää päässeeni kokopäiväiselle kurssille, johon sisältyi muutama suuri testi. Niinpä Avoin yliopisto jäi ikään kuin taka-alalle. Viime kesänä sitten aloin keskittyä taas siihen, mutta tenttejä tietenkin oli vain syys- ja kevätlukukausien aikana. Neljä kurssia viidestä ehdin tehdä alusta loppuun ennen kuin helmikuuta, jolloin löysin ajanvietepaikan päiviksi. Illat puurrettiin toukokuun loppupuolelle aina jaksaessa harjoitustehtäviä ja tenttikirjoja. Nyt voin kehuskella, että halutessani pääsen kauppatieteelliseen sisälle ilman pääsykoetta, sillä niin hyvin olen 60 opintopistettä viimeisen neljän vuoden aikana suorittanut.
Yhdet sukat ovat odottaneet jo ikuisuuden ja pojalle on parit sukat työn alla. Ei vaan oikein kirjoneule iske tällä hetkellä, joten toiset ovat juuttuneet varteen, toiset sentään etenevät.
Onnea sinulle opiskeluun. Minäkin olen havainnut, että työt haittaavat harrastuksia. Ennen ehdin neuloa ja maalata ikoneita. Nyt ehdin hätäjälin askarrella jotain pientä.
VastaaPoistaNiinhän se tekee. Saati jos sekä opiskelee että työskentelee.
VastaaPoistaOnnea hienosta tuloksesta. Tuntuu varmaan hienolta!
VastaaPoista