tiistai 2. helmikuuta 2010

Silmukkamerkkejä

Näin jossain blogissa itse tehtyjä silmukkamerkkejä ja innostuin niitä askartelemaan muutaman, kun tuli tarvetta . Apua sain hiukan paksumman rautalangan muokkaukseen, vaikka kai se olisi itseltänikin onnistunut. Helmet ovat SK:n tilaajalahjaksi saatuja helmiä, jotka kaivoin säilöstä. Eipä niille ole ollutkaan ennen käyttöä. Tuo isompi rautalankalenkki on sellainen, että merkkiä voi käyttää myös silmukassa puikon lisäksi, eli merkin saa pujotettua pois kudotusta silmukastakin. Tosin ajattelin tehdä jossain vaiheessa muutaman sellaisen silmukkamerkin, joissa on pieni korulukko, jonka saisi paremmin irroitettua kudotusta silmukasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki sananen minulle.