keskiviikko 30. tammikuuta 2013

PAKSUlankasukat

Ravelryssä Kaheleissa on koko vuoden kestävä sukkahaaste, jossa joka kuulle on oma haasteensa. Niinpä teinkin sinne nämä sukat. Nämä ovat todella paksua lankaa, tai oikeastaan yhdistin sekä Raggegarnin että Viking Raggenin, koska en saanut Raggegarnia enää lisää, siis käytin kaksinkertaista lankaa yhtä molemmista. Sain näihin kyllä työmäärään nähden aikaa kulumaan ja taas oli viimeistely, joka oli jäädä roikkumaan. Viimeistely oli tällä kertaa tupsujen kiinnitys. Tupsut ja nyörit valmistuivat hetkessä, ja nyöritkin pujottautuivat sukkiin, mutta tupsut niiden päähän eivät oikein halunneet hypätä itsestään. Vihdoin tänään sain viimeisenkin tupsun kiinnitettyä.

Lanka:Gjestal Raggegarn valkoinen ja Viking of Norway Raggen kirjava, kului.112 g
Pyöröpuikot: 8 mm
Neulottu: 18.-30.1.2013

3 kommenttia:

Jätä toki sananen minulle.