perjantai 25. tammikuuta 2013

Vuoden ensimmäiset valmiina

Nämä sukat tuli kyllä aloitettua jo viime vuonna, mutta valmista tuli vasta tänä vuonna. Aivan lopuksi ne jäivät roikkumaan yli viikoksi päättelyitä vaille valmiina. Kun sain päättelyt tehtyä, otin onneksi kuvat ennen niiden näyttämistä pojalle. Piti nimittäin ottaa kuva myös jalassa, mutta sukat häipyivät äkkiä kera pojan eikä niistä mitään kuvaa saanut. Olen samalla kirjoneulemallilla tehnyt pojalle reilut kaksi vuotta sitten sukat, mutta ne ovat jo auttamattomasti pienet. Samoja lankoja näissä on kyllä käytetty, tosin omia muunnoksia tehden. Toistin ensimmäisen liekkimallikerran, jotta sain lisää pituutta ja pyydetyn oranssin sukkien pääväriksi. Mustaa väri menikin noissa sukissa liki loppuun. Oranssia ja etenkin punaista jäi vielä hyvät määrät. Nämä sukat on aloitettu kärjestä Heivattujen kudelmien Marin löytämällä minulle uudella tavalla. Tämä on kapea malli, normaalisti tämän kokoisissa sukissa voisi noilla puikoilla käyttää kyllä 11 s enemmänkin eli yhtä mallitoistoa lisää. Pojalla on vain kapea jalka, joten päädyin tuohon omalla tiukalla käsialallanikin.

Malli:Liekkisukkat, koko n. 32
Lanka: Gjestal Maija musta, punainen ja oranssi (201, 209, 239), kului. 54 g
Sukkapuikot: 3 mm
Neulottu: 25.12.2012-24.1.2013



1 kommentti:

  1. Hienot sukat! Minä olen tehnyt liekkikuviolla pipon koululaiselleni, ja aina kun pojan näen pipo päässä, niin jostain syystä se pipo on hänellä aina nurinpäin... ei paljon hyödytä hienoja kuvioita tehdä, kun lapsi ei itse välitä, kumminpäin pipon päähänsä laittaa. Toivottavasti sinun poikasi pitää sukkia liekkikuvio päällepäin. ;)

    VastaaPoista

Jätä toki sananen minulle.