keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Lankoja, lankoja

Lähdin ravelryssä Minisukkalankavyyhti-vaihtoon ja eilen tuli viimeiset langat. Tämä oli oikein oivallinen tapa saada kokeiltavaksi erilaisia lankoja. Sitä paitsi sinun jämäsi ovat paljon kauniimpia kuin minun jämäni, pitää paikkansa tässäkin.
Jotta muistaisin mikä oli mitäkin, listasin ne:
1 = Hopeasäie sukka, kurpitsa 
2 = Regia color 
3 = Grüdl Hot Socks Neon 
4 = Handu Handdyed, perussukka 
5 = Fabel 
6 = Wollmeise Sockenwolle 80/20 Twin 
7 = Schoppel-Wolle Zauberball 
8 = Austermann Step 
9 = Hjertegarn Sock 4

Joulukalenterisukkanikin ovat edenneet. Tämän päivän raita vielä puuttuu kuvista. Numeroista näkee, minkä päivän raita kukin on. Ja värihän tuli valittua Missä neuloimme kerran -blogin ohjeiden mukaan.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Valmiita neuleita

On sitä tässä kevään / kesän / syksyn aikana jotain tullut tehtyäkin, vaikkakin varsin hitaasti.  Pisimpään "puikoilla" olivat Kalajokiset, tai ne odottivat keväällä valmistuttuaan päättelyä syksyyn asti, sillä kesällä ei niille ollut käyttöä eikä inspistä päätellä niitä. Nämä ovat varmaankin monille tutut, ravelrystä löydetty ilmaisohje.

Malli: Kalajoki, koko n. 38
Lanka: Novita Nalle yksivärinen, kului 80 g
Sukkapuikot: 3 mm
Neulottu: 28.12.2014-8.11.2014

Sitten Sukkasadon aikana puikoille pääsivät vielä toiset tossut, mutta nämä eivät ihan ehtineet Sukkasatoon valmiiksi. Muokkaukset ovat samanlaiset kuin olivat pari kokoa pienemmissä.
Malli: Neulottu Drops tohveli, koko 35
Lanka: Novita 7 Veljestä, Polkka 884, kului 60 g
Puikot: 3.5 mm 
Neulottu: 12.10.-8.11.2014

Ja vielä viimeisenä tein itselleni pipon, koska alkoi kylmyys jo tuntua syksyn myötä korvissa. Idea lähti osin ihanan pehmeistä langoista, jotka sain jo hyvän aikaa sitten SNYltäni. Noin kolme ja puoli vuotta näyttää olevan kierto lankavarastossani, jos tämän perusteella sitä arvioisi. No parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Tämä Wurm on niin ikään saatavissa ilmaiseksi ravelryssä.


Malli: Wurm, koko 57 päähän sopiva
Lanka: Lane Cervinia Le Fibre Nobili Merino Superfine must & valkoinen, kului 66 g
Sukkapuikot: 3.5 & 4 mm
Neulottu: 28.11.-1.12.2014


Tässä kaikki neuleet yhteiskuvassa.

Tällä hetkellä on puikoilla paitsi jämälankavillasukkajoulukalenterin sukat niin myös jatkoajatus wurmista ja piposta jääneistä langoista.

torstai 4. joulukuuta 2014

10 kuvaa kesään joulukalenterissa

Taas oli aika ottaa uusi kuva. Sen verran kyllä oikaisin, että tämä kuva on otettu jo 30. päivä eikä 2. päivä, kuten olisi ollut määrä. Syy on kyllä ihan selvä, työpäivänä vastassa olisi ollut pelkkää synkkyyttä tai sitten kuva olisi ollut epäluonnollinen salamalla otettu. Kovin on syksyisen näköistä.
Vaikka eipä tuo kuukaudessa niin paljon ole muuttunut.

Ravelryn puolella lähdin sukkalankavaihtoon ja sitä myötä sitten Jämälankavillasukkajoulukalenteriin. Tähän mennessä on tullut seuraavaa:
kärjet, kantapäät jne teen harmaalla Stepillä
1. pvä joulukuuta Nipa Neumannin kasetin kantta muistellen kullankeltaista
2. lankaa lienee jotain 10-20 kg välillä
3. kuvahausta tuli kaverin kuva ensimmäisenä ja väri otettiin hänen paidastaan
4. lähinnä oleva taulu oli merimaisema, joten sinistä siitä siis
Eikö minulla olekin söpöjä hakaneuloja. Ne on joskus lapsille ostettu.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Syksy saa

Eilen oli taas aika ottaa kuva kohti kesää. Suurin työ oli yrittää ottaa suunnilleen samasta kohdasta kuva, mistä viimeksi se tuli napattua.
Kovasti on maisema kuukaudessa muuttunut syksyisemmäksi. Kaikki lehdet ovat puusta pudonneet, eikä omenoitakaan siellä montaa ole. Kuten kuvasta näkyy, meillä harrastetaan luonnonmukaista puutarhanhoitoa ja lehdet saavat pääosin jäädä maahan talveksi. Jotkut kutsuvat sitä kai laiskuudeksi, mutta minä käytän tuota hienompaa nimitystä.

 Nämä sukat ovat olleet liki valmiina jo pitempään, mutta vasta nyt syksyllä niitä tarvittiin ja sain ne pääteltyä.

Malli: Perussukka, koko n. 35
Lanka: Novita Nalle yksivärinen ja Taika, kului 60 g
Sukkapuikot: 3 mm
Neulottu: 25.6.-2.11.2014

Nämä ovat tehty samalla ajatuksella kuin noin vuosi sitten tehdyt vaaleammat sukat. Huvittavaa sinänsä, että nämä ovat olevinaan muutamaa numeroa isommat, mutta lankaa näihin on mennyt edellisiä vähemmän.

Vielä olisi parit sukat odottamassa viimeistelyä ja yhdet jäivät sukkasadossa kesken, koska en sitten menomatkalla niitä ehtinyt neuloa loppuun ja viimeistellä.

torstai 16. lokakuuta 2014

Paljon pulinaa

Taas on vierähtänyt tovi jos toinenkin viime kirjoituksesta. Jotenkin aika vain tuntuu lentävän eteenpäin eikä mitään oikein ehdi. Eipä sitä niin paljon olisi näytettävääkään, samasta syystä tietysti.

Olen jo muutamana vuotena katsellut kateellisena muiden ottamia kymmentä kuvaa kesää. Nyt sitten sain aikaiseksi ottaa ensimmäisen kuvan itsekin. Tosin tämä taitaa mennä enemmänkin linjaan "Kymmenen kuvaa syksyn alkuun", koska viimeinen kuva tulee otettua vasta elokuun puolella. Tämä ensimmäinen nimittäin on otettu 2.10.2014. Mietin pitkään, mikä olisi hyvä kohta pihassa, jossa näkisi hyvin vuodenaikojen vaihtelun. No tuossa on kukkapenkki ja omenapuu, joten niistä nyt ainakin näkee muutokset selvästi.



Sukkasato lähti vähän kangerlellen käytiin, koska ensin piti puikoilta saada pois keskeneräiset työt. Niinpä ensimmäisiä jalanlämmittimiä aloitin sukkasadon puitteissa tekemään vasta syyskuun puolessa välissä. Ja tällaiset niistä sitten tuli. Nyt on koira tyytyväinen, koska talvella eivät tassut palele sukissa.
Ei taitaisi tuo koira niitä sukkia tassuissaan pitää, vaan alta aikayksikön ne muuttuisivat lankasilpuksi. Tässäpä niistä parempi kuva. Tämä malli on ollut Ravelryssä jonossani jo jonkin aikaa ja nyt sen sitten otin kokeiluun. Vielä toiset tällä mallilla on tulossa puikoilla. Toivottavasti Sukkasadon aikana. Sen verran mallia muokkasin, että vaihdoin langaksi Novitan 7 Veljestä, jolloin automaattisesti tuli vähän pienempi koko. 


Malli: Neulottu Drops tohveli, koko 33
Lanka: Novita 7 Veljestä, Polkka 884, kului 56 g
Puikot: 3.5 mm 
Neulottu: 10.9.-11.10.2014

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Erilainen kesä

Kaikkihan siitä puhuvat, että tänä kesänä säät ovat olleet tavallisuudesta poikkeavia. Viime torstaina ukkosmyrskyn keskellä parvekelaatikossa näytti tältä:
Nuo valkoiset eivät ole suinkaan lannoitetta vaan rakeita. Sittemmin sää on kyllä lämmennyt huomattavasti ja nyt onkin jo liki hellesää.

Muutenkin kesä on erilainen. Ne, jotka Ravelryssä sattuvat olemaan Kaheleissa ovat ehkä yhdistäneetkin asioita, mutta muillekin totean, että nyt ollaan sitten koko kesä töissä ja vähän pitempäänkin. Kevät oli varsin hektistä aikaa, mistä syystä käsityötkin jäivät vähemmälle. Pari vuotta sitten ilmoittauduin Avoimeen yliopistoon opintokokonaisuudelle. Tästä noin kuukauden kuluttua sain tietää päässeeni kokopäiväiselle kurssille, johon sisältyi muutama suuri testi. Niinpä Avoin yliopisto jäi ikään kuin taka-alalle. Viime kesänä sitten aloin keskittyä taas siihen, mutta tenttejä tietenkin oli vain syys- ja kevätlukukausien aikana. Neljä kurssia viidestä ehdin tehdä alusta loppuun ennen kuin helmikuuta, jolloin löysin ajanvietepaikan päiviksi. Illat puurrettiin toukokuun loppupuolelle aina jaksaessa harjoitustehtäviä ja tenttikirjoja. Nyt voin kehuskella, että halutessani pääsen kauppatieteelliseen sisälle ilman pääsykoetta, sillä niin hyvin olen 60 opintopistettä viimeisen neljän vuoden aikana suorittanut.

Yhdet sukat ovat odottaneet jo ikuisuuden ja pojalle on parit sukat työn alla. Ei vaan oikein kirjoneule iske tällä hetkellä, joten toiset ovat juuttuneet varteen, toiset sentään etenevät.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Hyvää Juhannusta

Blogini on sattuneesta syystä viettänyt monta kuukautta hiljaiseloa. Niin on ollut suurelta osin myös käsityörintamalla, illat ovat menneet muissa puuhissa.
Tämän kesäisen kuvan myötä toivotan kaikille oikein hyvää juhannusta ja yritän palata niin käsitöiden kuin blogienkin pariin, vaikka olen minä teidän blogejanne lueskellut kommentoimatta.