tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeiset

Nämä lienevät viimeiset tänä vuonna valmistuvat neuleet. Yksi melkein ikuisuusprojektiksi muodostunut paita on viittä vaille valmiina eli vähän kaula-aukonresoria ja yhteenompelua puuttuu, mutten usko sen valmistuvan enää tämän vuoden puolella. Toivottavasti kuitenkin koulun alkuun mennessä.

Kaikkihan ilmiselvästi näkevät, mitkä nämä ovat. Mutta miksi ne on tehty tällä tavalla on sitten eri asia. Nykytekniikka ja harrastukset asettavat uusia vaatimuksia lapasillekin. Nämä näyttävät vähän suurilta kuvattavan kädessä, mutta ne ovatkin tarkoitettu aikuiselle miehelle, eikä Pikkukässälle, jonka kädessä ne ovat kuvissa.
Malli: Kännykkä-lapanen, oma malli, koko aikuinen mies
Lanka:Marks & Kattens Fame, kului 66 g
Puikot: 4 ja 2.5 mm
Neulottu: 3.-27.12.2013

Tässä ovat samat lapaset nuo pari sormea käyttövalmiina. Eli nämä on tarkoitettu kosketusnäyttöpuhelimen käyttöön ulkona. Hyvin toimivat, sillä ovat eilen ja tänään jo testattu.
 Hyvää uutta vuotta kaikille!
Täällä jo ensimmäiset raketit paukkuvat.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Piparkakkutalo

Kyllä meillä tänä vuonnakin piparkakkutalo tehtiin ja ihan normaaliin aikaan itsenäisyyspäivän jälkeen. Mutta ensin en meinannut saada sitä millään kuvatuksi ja sitten olikin niin paljon kiireitä, että kuvan saaminen tänne on viivästynyt. Lapset ovat hoitaneet koristelun ja minä kokosin sen kasaan. Tämän vuoden saldo oli pari palorakkoa kuumasta sokerista.

Teimme tuossa viime viikolla ja puolitoista vuotta odottaneen risteilyn. Odottaneen siksi, että olemme luvanneet kaikille lapsille oman, mutta tämä viimoinen jäi roikkumaan erinäisistä syistä. Kaikkea olemmekin reissuilla kokeneet, mutta vatsasairas lapsi oli uutta. Onneksi, tai oliko se sitten onneksi, se ei ollut ilmeisesti vatsatautia vaan lievä ruokamyrkytys, sillä ylensyönti ei kuumetta nosta. Loppuviikon elimme jännityksessä, tuleeko kukaan muu sairaaksi, mikäli olisi vatsatautia ollut.

Nyt alkaa talo olla jouluvalmiina ja leivonnaisetkin tehtynä. Eilinen päivä meni karkkien teossa ja tänään on leivoskeltu pullapohjaisia tuotteita. Suurin syy noiden tekemiseen kyllä oli se, että sattui olemaan jo vähän ylipäiväisiä tavaroita jääkaapissa, joita ei sinällään uskalla käyttää. Niinpä meillä on rahkapullia ja sitruunapitkoa tänä jouluna sekä rahkapiirakka, kakkutaikinapohjainen. Rahkapullat jo hyviksi maistettiinkin.


lauantai 14. joulukuuta 2013

Viimeinen paketti

Eilen suunnittelin jo kirjoittavani niin blogiin kuin emollekin, että ilmoittelen vasta torstaina paketista, sillä olen poissa kotoa alkuviikon. Kuinka ollakaan sitten illasta tupsahti emolta tieto, että paketti olisi noudettavissa. Ehdin juuri ennen sulkemisaikaa postiin pakettiani hakemaan, vaikka olisihan posti ollut tänäänkin auki. Tässäpä kuvaa paketista.
Kovasti oli kaikenlaista taas pakettiin laitettu. Pakettia avatessa ensimmäisenä silmiini osuivat Fabelit. Juuri tuosta väristähän meillä on sukkia jo parikin paria. Kortista sitten selvisi, että ne ovat Pikkukässälle tarkoitettuja. Hänen kommenttinsa oli: "hui, kuinka ohutta!". Hän on näet neulonut lähinnä 7 Veljeksen paksuisesta. No keväällä on koulussa luvassa teknistä työtä, joten kotona voi tikuttelu maistuakin vaihteluna. Sitten paketista löytyi Pirtin kehräämön vihreää lankaa. En olekaan Pirtin kehräämön lankoja ennen omistanut. Olihan siellä vielä tonttu, tuo harmaa hattuinen, vähän nameja ja sitten koiran köysi. Erehdyin antamaan sen pennulle, Pavelle, ennen kuvausta ja oli työ ja tuska saada se vielä ehjänä kuviin mukaan. Nyt se on jo laitettu 3 palaseen, joten mieluinen oli. Pari bugiakin paketissa oli, siis geokätköilyyn kiertolaiseen liitettäviä metallilaattoja: varsinainen ja varakappale.

Ystäväkseni paljastui Tuija lankahulluus-blogista. Hän oli todella mukava ja monipuolinen ystävä, vaikka epäilikin itseään ensikertalaisena.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Wavy bactus

Tämä valmistui jo muutama päivä sitten, mutta en ole ollut kotona aurinkoiseen aikaan, joten kuvaaminen on jäänyt. Yritin saada tämän valmiiksi vielä tämän SNY-kierroksen aikana, koska sain langan tämän kierroksen ystävältäni. Jo aiemmin hehkutin, kuinka pidän langasta ja upeammaksi se vain tuli, kun sain toisen keränkin neulottua.
Malli: Wavy bactus
Lanka:Garnstudio Drops Deleight, kului 90 g
Puikot: 3 mm
Neulottu: ?.10.-2.12.2013

En saanut ihan värien hehkua tähän kuvaan, vaikka vähän sitä muokkasinkin. Tänään oli sen verran pilvinen päivä. 

Tänään laitoin viimeisen paketin matkaan ja paljastinkin itseni, mutten sitä vielä tähän kerron, vaan vasta paketin saavuttua perille.

Näin joulun alla on kiireistä. Ensi lauantaina olisi vuoden viimeinen Neuletapaaminen Lankamaailmassa. Parit lapasetkin olisi saatava valmiiksi mahdollisimman pian. Niissä on vain hiukan miettimista, koska ne eivät ole malliltaan peruslapasia. Niin ja lauantaiksi pitäisi saada melkein ikuisuusprojektiksi muodostunut lohikäärmepaita vähintäänkin kaulusresori-asteelle eli muutamia silmukoita olisi jäljennettävä ja sitten olat ommeltava yhteen.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Marraskuun paketti tuli

Onneksi posti oli eilen ylityökiellosta huolimatta ajoissa ja pakettikortti ehti tulla ennen kuin lähdimme kauppaan. Postissa minulle ojennettiinkin painava paketti, joka sisälsi kaikenlaista mukavaa. Olipa SNY muistanut myös uutta karvaista otustamme ja tietysti vanhempaakin. Täytyy vaikka jouluksi yrittää leipoa niille jotain saamillani ohjeilla. Olihan paketissa myös kaunis kortti, sukkaohje, käsirasvaa, Let's Knit -lankaa, kynttilälyhty ja korttiaskartelupaketti. Niin ja suklaata, mutta kuten vähemmänkin tarkkasilmäinen huomaa, niin siitä on vain paperi jäljellä kuvaushetkellä.
Luulenpa, että lapset omivat askartelupaketin, minkä saavat kyllä tehdäkin, sillä niin paljon meillä synttärikortteja väännetään kavereille. Jos minä saan sitten pitää käsirasvan, josta muuten on aina pula, langan ja sukkaohjeen. Tuohon ohjeeseen täytyy tutustua vielä tarkemmin, kun joutaa.




Lähi päivinä kiirettä riittää. Pitäisi muutama tentti tehdä, toinen ennen maanantaita ja isompi sitten maanantaina. Jotta asiat sujuisivat oikein mallikkaasti, niin näyttää siltä, että näillä main riehuu joku inha tauti. Aikuiset selviävät siitä päänsäryllä ja huonolla ololla, mutta ainakin osalla lapsista se aiheuttaa liki 40 asteen kuumeen. Tuli sitten tänään istuttua pitkästä aikaa päivystyksessä jonottamassa sellaiset 2 tuntia, jotta sain Pronaxenia. Panadolin jälkeen oli Skiditanssijalla edelleen 39.5 kuumetta.
Posted by Picasa

lauantai 2. marraskuuta 2013

Vielä yksi pari sukkasatoon Halloweenina

Sain tämänkin sukkaparin ihan ajoissa valmiiksi, mutta uutta en aloittanut, vaan tein keskeneräisiä töitä näiden jälkeen. Malli on ihan perussukka joustinneuleella jalan päällä. Nallen uusi monivärinen Taika näytti minusta kaipaavan jotain rauhottavaa, joten neuloin sen valkoisen kera. Lankaa jäi riittävästi vielä toisiin sukkiin, joihin voisi käyttää mustaa lankaa samanlaisina raitoina. Mutta ihan heti eivät ne pääse puikoille.
Malli: Perussukka, koko n. 32
Lanka: Novita Nalle yksivärinen ja Taika, kului 64 g
Sukkapuikot: 3 mm
Neulottu: 12.-27.10.2013

Pikkukässä oli innokas leipomaan jotain hyvään Halloweeniksi ja niinpä meillä onkin nyt hämähäkki- ja kummitusmuffinsseja. Muulta perheeltä tuli kommenttia, ettei mitään hautausmaan erikoinen tms kummaa ruokaa tarvita, mutta leivonnaiset kelpaavat kyllä.

Sain tämä vuoden SNYltäni aivan ihanaa lankaa ja siihen todella hyvin sopivan ohjeen, tai en tiedä kumpi oli ensin, mutta tästä kyllä tykkään, vaikka onkin kovasti vielä kesken. Katsokaa vaikka näitä värejä ja kuinka upeasti ne tulevat esiin jo tässä vaiheessa.

Ensi viikon lopussa menenkin Skiditanssijan kanssa kangasta painamaan paikalliselle opistolle. Kävin aikanaan Pikkukässän kanssa myöskin siellä ja sen jälkeen painoimme muutaman paidan kotona. Mutta kotona ei ole kaikkia välineitä, joita opistolla on tarjolla, joten tuonne on kiva mennä.


perjantai 25. lokakuuta 2013

Ei ehdi

Viimeisen viikon aikana ei ole joutanut kovin paljon blogeissa seilata tai käsitöitä, niitä perinteisiä, tehdä. Aikani on mennyt uuden perheenjäsenen, karvaisen, kanssa. En tänään sitten kehdannut enää yli viikon vanhoja kirjoituksia kommentoida lainkaan. Nyt alkaa elo jo tasaantua jonkin verran.