torstai 16. lokakuuta 2014

Paljon pulinaa

Taas on vierähtänyt tovi jos toinenkin viime kirjoituksesta. Jotenkin aika vain tuntuu lentävän eteenpäin eikä mitään oikein ehdi. Eipä sitä niin paljon olisi näytettävääkään, samasta syystä tietysti.

Olen jo muutamana vuotena katsellut kateellisena muiden ottamia kymmentä kuvaa kesää. Nyt sitten sain aikaiseksi ottaa ensimmäisen kuvan itsekin. Tosin tämä taitaa mennä enemmänkin linjaan "Kymmenen kuvaa syksyn alkuun", koska viimeinen kuva tulee otettua vasta elokuun puolella. Tämä ensimmäinen nimittäin on otettu 2.10.2014. Mietin pitkään, mikä olisi hyvä kohta pihassa, jossa näkisi hyvin vuodenaikojen vaihtelun. No tuossa on kukkapenkki ja omenapuu, joten niistä nyt ainakin näkee muutokset selvästi.



Sukkasato lähti vähän kangerlellen käytiin, koska ensin piti puikoilta saada pois keskeneräiset työt. Niinpä ensimmäisiä jalanlämmittimiä aloitin sukkasadon puitteissa tekemään vasta syyskuun puolessa välissä. Ja tällaiset niistä sitten tuli. Nyt on koira tyytyväinen, koska talvella eivät tassut palele sukissa.
Ei taitaisi tuo koira niitä sukkia tassuissaan pitää, vaan alta aikayksikön ne muuttuisivat lankasilpuksi. Tässäpä niistä parempi kuva. Tämä malli on ollut Ravelryssä jonossani jo jonkin aikaa ja nyt sen sitten otin kokeiluun. Vielä toiset tällä mallilla on tulossa puikoilla. Toivottavasti Sukkasadon aikana. Sen verran mallia muokkasin, että vaihdoin langaksi Novitan 7 Veljestä, jolloin automaattisesti tuli vähän pienempi koko. 


Malli: Neulottu Drops tohveli, koko 33
Lanka: Novita 7 Veljestä, Polkka 884, kului 56 g
Puikot: 3.5 mm 
Neulottu: 10.9.-11.10.2014

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Erilainen kesä

Kaikkihan siitä puhuvat, että tänä kesänä säät ovat olleet tavallisuudesta poikkeavia. Viime torstaina ukkosmyrskyn keskellä parvekelaatikossa näytti tältä:
Nuo valkoiset eivät ole suinkaan lannoitetta vaan rakeita. Sittemmin sää on kyllä lämmennyt huomattavasti ja nyt onkin jo liki hellesää.

Muutenkin kesä on erilainen. Ne, jotka Ravelryssä sattuvat olemaan Kaheleissa ovat ehkä yhdistäneetkin asioita, mutta muillekin totean, että nyt ollaan sitten koko kesä töissä ja vähän pitempäänkin. Kevät oli varsin hektistä aikaa, mistä syystä käsityötkin jäivät vähemmälle. Pari vuotta sitten ilmoittauduin Avoimeen yliopistoon opintokokonaisuudelle. Tästä noin kuukauden kuluttua sain tietää päässeeni kokopäiväiselle kurssille, johon sisältyi muutama suuri testi. Niinpä Avoin yliopisto jäi ikään kuin taka-alalle. Viime kesänä sitten aloin keskittyä taas siihen, mutta tenttejä tietenkin oli vain syys- ja kevätlukukausien aikana. Neljä kurssia viidestä ehdin tehdä alusta loppuun ennen kuin helmikuuta, jolloin löysin ajanvietepaikan päiviksi. Illat puurrettiin toukokuun loppupuolelle aina jaksaessa harjoitustehtäviä ja tenttikirjoja. Nyt voin kehuskella, että halutessani pääsen kauppatieteelliseen sisälle ilman pääsykoetta, sillä niin hyvin olen 60 opintopistettä viimeisen neljän vuoden aikana suorittanut.

Yhdet sukat ovat odottaneet jo ikuisuuden ja pojalle on parit sukat työn alla. Ei vaan oikein kirjoneule iske tällä hetkellä, joten toiset ovat juuttuneet varteen, toiset sentään etenevät.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Hyvää Juhannusta

Blogini on sattuneesta syystä viettänyt monta kuukautta hiljaiseloa. Niin on ollut suurelta osin myös käsityörintamalla, illat ovat menneet muissa puuhissa.
Tämän kesäisen kuvan myötä toivotan kaikille oikein hyvää juhannusta ja yritän palata niin käsitöiden kuin blogienkin pariin, vaikka olen minä teidän blogejanne lueskellut kommentoimatta.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Leipomuksia

Meillä viettiin tällä viikolla synttäreitä. Itse h-hetki oli kyllä jo joulukuussa, mutta silloin ei kavereita olisi juhliin saanut. Niinpä piti odottaa kevätlukukauden alkua kutsujen jakoon ja juhlien pitoon. Minulta ei tilattu mitään erityistä kakkua, joten päätin itse millaisen teen. Ajatuksissa oli hieman prinsessakakun mallinen puolipallo. Niinpä tein kääretorttupohjan, josta sitten leikkelin pohjapalat. Kokosin kakun uunivuokaan, joka oli vuorattu elmukelmulla. Täytteeksi laitoin mansikkahilloa ja vaniljakreemiä ja sokerimassan alle kerroksen voisokerikreemiä. Lopun voisokerikreemin värjäsin vaalean punaiseksi ja laitoin ruusukkeet sivuille ja sokerimassan lopusta muotoilin ruusuja. Tähden tein ihan vapaalla kädellä sokerikuorrutteella piirtäen ja siltä se kyllä näyttääkin. Kaikesta huolimatta kakku onnistui hyvin ja maistui niin vieraille kuin omallekin väelle.

Pakastimesta löytyi kauramurotaikinaa, josta pikaisesti pyöräytin muutaman keksin. Pyöreät on vain pyöritelty palloiksi ja painettu pellillä vähän litteämmiksi. Tangon mallisissa leikkasin levyn pitkittäin, ja molemmat puolikkaat 10 osaan. Sitten kostutin tankojen pinnan ja pyöritin raesokerissa. Tuli mielestäni pienellä vaivalla ihan kivoja ja kauramurotaikina oli mielestäni hyvänmakuista. Lapset tietty pitivät enemmän noista sokerisemmista.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 saldo

Siirränpä viime vuoden kirjaussivulta tehdyt työt ja grammat tähän yhteenvedoksi. Pieniä määriähän nämä ovat, mutta jotain kuitenkin ja lisäystä on edellisvuoteen noin ½ kiloa.

Kaikkiaan tuli neulottua/virkattua 1332 g koostuen:

Liekkisukat, koko 32, kului 54 g
Pompulasukat, koko n.35, kului 112 g
Sateenkaarisukat, koko 30, kului 44 g
Kantapää ensin sukat, koko 38, kului 94 g
2x Gekkonen, kului 4 g
SNY-karkit, kului 12 g
Tiskirätti, kului 16 g
Karvahuivi, kului 150 g
Raitapolvarit, kului 82 g
Saltkråkan, kului 96 g
Miehen kotitöppöset, kului 100 g
Tyyny, kului 256 g
2013 Ravelryn mysteerisukat, kului 50 g
Rikkinäiset siemenet sukat, kului 42 g
Lasten sukat 32, kului 64 g
Wavy bactus, kului 90 g
Kännykkälapaset, kului 66 g

Ja kuvina sama. Nuo SNY-karkit puuttuvat.


Arvelin edellisvuoden yhteenvedossa, että sukkia tulisi tänä vuonna runsaasti. Alkuvuodesta neuleet olivatkin varsin sukkapainotteisia, mutta sitten tuli muitakin. Kaikkiaan sukkia tuli neulottua 10 paria.

Lohis-villapaita vihdoinkin valmiina

Eihän tämän tekemiseen mennyt vuottakaan, joten ei kai sitä UFOksi voi sanoa. Pakotin itseni tekemään nuo viimeistelyt eli yhteenompelemiset nyt vielä lasten joululoman aikana, jotta poika saa paidan päällensä heti tiistaina koulun alkaessa. Tosin se paita jäi eilen heti päälle, kun viimeisen sauman viimeisen piston olin saanut ommeltua. Ja kuvaukseenkin piti paita vielä erikseen kutsua, eikä se silloinkaan päältä poistunut. Kuten kuvista näkyy, tein siitä vähän reilun, etteivät venyvät kädet ihan heti kasva ulos. Ja pieniä muokkauksiakin on malliin: lohikäärmeen liekki on punainen eikä vihreä ja hihojen värit ovat toistensa peilikuvia. koska musta oli vähän kortilla. Selkäpuolelta ei ole kuvaa, mutta se on täysin musta.
Malli: Lohikäärme-villapaita, Novita syksy 2010, koko n. 140 cm
Lanka: Novita 7 Veljestä, vihreä, musta ja punainen, kului 346 g
Puikot: 4 ja 4.5 mm 
Neulottu: 15.2.2013-4.1.2014

Näin käännetyillä hihoilla sitä varmaan alkuun käytetään. Kuten verkkareidenkin värityksestä näkyy, sopii villapaita hyvin pojan värimakuun. Sukat ovat vielä samaa musta-vihreä -ruudutusta kuin hihatkin. Poika muuten valitsi itse lankojen värit ja tuon liekin värin myös toivoi.

Nyt on yhdet sukat puikoilla ja toiset pitäisi tehdä villapaidasta ylijääneistä langoista niiden jälkeen.

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeiset

Nämä lienevät viimeiset tänä vuonna valmistuvat neuleet. Yksi melkein ikuisuusprojektiksi muodostunut paita on viittä vaille valmiina eli vähän kaula-aukonresoria ja yhteenompelua puuttuu, mutten usko sen valmistuvan enää tämän vuoden puolella. Toivottavasti kuitenkin koulun alkuun mennessä.

Kaikkihan ilmiselvästi näkevät, mitkä nämä ovat. Mutta miksi ne on tehty tällä tavalla on sitten eri asia. Nykytekniikka ja harrastukset asettavat uusia vaatimuksia lapasillekin. Nämä näyttävät vähän suurilta kuvattavan kädessä, mutta ne ovatkin tarkoitettu aikuiselle miehelle, eikä Pikkukässälle, jonka kädessä ne ovat kuvissa.
Malli: Kännykkä-lapanen, oma malli, koko aikuinen mies
Lanka:Marks & Kattens Fame, kului 66 g
Puikot: 4 ja 2.5 mm
Neulottu: 3.-27.12.2013

Tässä ovat samat lapaset nuo pari sormea käyttövalmiina. Eli nämä on tarkoitettu kosketusnäyttöpuhelimen käyttöön ulkona. Hyvin toimivat, sillä ovat eilen ja tänään jo testattu.
 Hyvää uutta vuotta kaikille!
Täällä jo ensimmäiset raketit paukkuvat.